VTT MIKES järjestää kurssin Mittausepävarmuudella varmuutta mittauksiin.
Kurssin luennoitsijat ovat Sari Kuure ja Ilkka Iisakka.
Ensimmäisen päivän aikana perehdytään mittausepävarmuuden määrittämisen periaatteisiin sekä harjoitellaan muutaman yksinkertaisen laskuesimerkin avulla.
Toinen päivä on laskentapäivä. Se sisältää laajan valikoiman erilaisia laskuharjoituksia, jotka keskittyvät epävarmuuslaskennan eri osa-alueiden soveltamiseen.
Nykymuotoisen kurssin ensimmäinen päivä kattaa pääosin samat sisällöt kuin aiempi vuoteen 2021 saakka järjestetty Mittausepävarmuudella varmuutta mittauksiin -kurssi. Kurssin ennen vuotta 2022 suorittaneille suositellaan osallistumista vain toiseen päivään. Vain toiseen päivään osallistuvat saavat ennakkomateriaalina myös ensimmäisen päivän materiaalit, joista voivat tarpeen mukaan omatoimisesti kerrata teorian, johon toisen päivän harjoitukset pohjautuvat.
On myös mahdollista osallistua pelkästään ensimmäiseen päivään ja halutessaan täydentää kurssia käymällä toinen päivä myöhemmin. Kursseja on tarjolla tyypillisesti 1-2 kertaa vuodessa.
Osallistujat saavat perustiedot mittausepävarmuuden arvioinnista ja laskemisesta sekä ideoita kurssilla esitettyjen asioiden soveltamiseksi omissa mittauskohteissaan. Laskuesimerkit tukevat mittausepävarmuusarvion laatimisen konkreettista oppimista ja ovat periaatteiltaan sovellettavissa yleisellä tasolla, vaikka käsittelevätkin tiettyjä suureita.
Esimerkkien taustatiedot käydään läpi yksityiskohtaisesti. Osallistujat täydentävät epävarmuuslaskelmat luennoitsijan ohjatessa, ensimmäisenä kurssipäivänä opittua epävarmuuslaskennan teoriaa soveltaen. Ensimmäisen päivän laskuesimerkkejä varten osallistujilla tulee olla riittävät tiedot Excelistä sekä oma tietokone käytettävissä. Toisen päivän laskuharjoituksia varten osallistujilla tulee olla lisäksi riittävät tiedot mittausepävarmuuslaskennasta, eli ensimmäinen päivä suoritettuna tai muuta kautta sadut vastaavat tiedot. Osallistujat saavat kurssipäivän jälkeen todistuksen osallistumisestaan kurssille.
Kurssimaksu:
Yksi päivä: 605 € + alv 24 % / henkilö
Molemmat päivät: 1 100 € + alv 24 % / henkilö
Tervetuloa mukaan kaikki mittausten luotettavuudesta kiinnostuneet!
Huomioita:
- VTT voi muuttaa tilaisuuden Teams-webinaariksi lähempänä ajankohtaa, mikäli esim. vallitseva koronatilanne näin edellyttää.
- VTT voi päättää kurssin ajankohdan siirtämisestä, mikäli viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä ei ole saatu tarpeeksi osallistujia
Peruutusehdot
13.3.2023 mennessä tehdyistä peruutuksista palautetaan maksettu osallistumismaksu. Laskulla maksettaessa laskutuslisää ei palauteta.
Mikäli peruutusta ei tehdä, maksuja ei hyvitetä. Maksamatta jättäminen ei ole peruutus.
Osallistumismaksu ei sisällä matka- tai muuta vakuutusta, joten tarkistathan oman vakuutuksen voimassaolon ja kattavuuden.
Kaikista peruutuksista ja muutoksista tulee ilmoittaa kirjallisesti Confedent Internationalille osoitteeseen [email protected].

