VTT:n tutkimusalueen johtaja Antti Arasto: “Alueellisten energiayhtiöiden kannattaa etsiä ilmastoratkaisuja vedystä”

Uutiset, Lehdistötiedote

Vetyteknologia tarjoaa energiayhtiöille mahdollisuuksia paitsi ilmastonmuutoksen torjuntaan, myös uuden liiketoiminnan luomiseen. Esimerkiksi Vantaan Energia aikoo tuottaa vedyn avulla hiilineutraalia maakaasua liikenteen polttoaineeksi.

Kun kuntien ja valtioiden ilmastotoimet kiristyvät, myös alueellisten sähkö- ja lämpöyhtiöiden tulisi kääntää katseensa vetytalouteen. Näin sanoo VTT:n energia- ja vetytutkimusalueen johtaja Antti Arasto

Vantaan Energia ilmoitti kesäkuussa, että se etenee aikeissaan rakentaa suuri vetylaitos Vantaalle vuoteen 2025 mennessä. Tuleva laitos tuottaa vedyn avulla hiilineutraalia synteettistä maakaasua vihreästä sähköstä ja hiilidioksidista. 

Uutinen on Araston mukaan merkittävä, sillä teollisen mittakaavan sähköpolttoaineiden tuotantolaitosta (P2X) ei ole Suomessa aiemmin rakennettu. Kysyntä vetyteknologian kaupallisille sovelluksille kasvaa lähivuosina merkittävästi, kun sekä Suomen että EU:n päästötoimet kiristyvät. 

“Jotta suomalaiset voivat olla vedyn teknologia- ja osaamismarkkinoilla mukana, meidän pitää olla ensimmäisinä liikkeellä. Meillä ei ole suuria megayhtiöitä, jotka voivat ostaa osuuden markkinoista jälkikäteen, vaan meidän on luotava uutta markkinaa ja liiketoimintaa itse”, Arasto sanoo.

Euroopan unioni käsittelee parhaillaan laajaa Fit for 55 -lakipakettia, jonka tarkoituksena on vähentää EU:n kasvihuonekaasupäästöjä 55 prosentilla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Paketti avaa eurooppalaisille yrityksille satojen miljardien eurojen arvoiset vetymarkkinat.

Vedyn avulla voi varastoida tuulisähköä ja valmistaa polttoaineita

Kysyntää vetyratkaisuille on erityisesti vaikeasti sähköistettävissä kohteissa, kuten teräs- ja metsäteollisuudessa sekä erityisesti kemianteollisuudessa. Alueellisten energiayhtiöiden kannalta kiinnostavaa on se, että vety voi auttaa tasaamaan uusiutuvan sähkön, kuten tuulivoiman, tuotantoon liittyvää vaihtelua. Vedyn avulla energiaa voidaan varastoida ja käyttää myöhemmin sähkönä tai lämpönä. Lisäksi sen avulla voidaan valmistaa muita tuotteita, kuten polttoaineita.

”VTT:n kanssa yhteistyössä suunnitellulla pilotoinnilla tähdätään investointihankkeen toteuttamiseen liittyvien riskien pienentämiseen ja löytämään parhaat käytännön ratkaisut teollisen kokoluokan sovellukseen”, sanoo Vantaan Energian liiketoiminnan kehityspäällikkö Matias Siponen.

Esimerkiksi Vantaan Energia saa hiilineutraalista metaanista itselleen kokonaan uuden tuotteen, joka voidaan myydä liikenteen polttoaineeksi. VTT on tutkinut vetyteknologiaa jo kauan ja suunnittelee Vantaan Energian kanssa yhteistä pilottiprojektia vetyteknologiasta todentamaan teknologian toimivuus todellisessa laitosympäristössä.

“Ennen kaikkea vedyn tarjoama varastointimahdollisuus auttaa Vantaan Energiaa tasaamaan huippulämpökuormia ja varmistamaan, että kaupunkilaiset saavat nauttia hiilineutraalista kaukolämmöstä”, Arasto toteaa.

Jaa
Antti Arasto
Antti Arasto
Visiomme tulevaisuudesta

Ilmastonmuutos on hillittävissä, mutta vaatii kaikilla aloilla ripeitä toimia. Edistämme asiakkaidemme kanssa siirtymistä puhtaaseen energiasysteemiin ja irrottautumista fossiilisesta taloudesta.