Journalisteilta tunnustusta VTT:n mediaviestinnän luotettavuudesta

Uutiset, Yhtiötiedotteet

VTT:n mediaviestintä sai tunnustusta luotettavuudestaan Reputation and Trust Analytics Suomen tilaisuudessa 20.3.2026, jossa palkittiin mediaviestinnän ansioituneimmat yritykset.

Tilaisuudessa palkittiin journalistien antaman palautteen pohjalta vuoden 2025 aikana lehdistösuhteensa ja mediaviestintänsä parhaiten hoitaneet yritykset. Eniten mainintoja onnistuneesta mediaviestinnästään sai OP Pohjola. Toiseksi tuli St1, ja jaetulla pronssisijalla olivat Fazer ja Nokia.

Samalla annettiin tunnustusta viimeisen 13 viimeisen vuoden aikana Reputation and Trust Analyticsin (aikaisemmin T-Media) Mediabarometri-tutkimuksissa korkeimpia arvosanoja saaneille yrityksille. Tällä ajanjaksolla journalisteilta on kerätty palautetta 4631 kertaa, ja VTT pitää halussaan kaikkein korkeinta arvosanaa luottamuksesta. VTT:n ennätyksellinen arvosana 4.47 (asteikolla 1–5) on vuodelta 2024.

”Luottamuksen merkitys yhteiskunnassamme on kasvanut, ja VTT:n saama arvosana on poikkeuksellisen korkea. Se kertoo yhtiön mediasuhteiden eriomaisesta tasosta ja toiminnan laadusta sekä kasvavasta maineesta, jossa VTT saavutti viime vuonna journalistien keskuudessa uuden ennätyksensä”, kertoo Reputation and Trustin toimitusjohtaja Harri Leinikka.

”Mediatyötämme ohjaa ajatus lisäarvon tuottamisesta toimittajille. Sen tavoitteena on kertoa proaktiivisesti yhtiön tutkimuksesta ja vaikuttavuudesta, ja sillä on myös strateginen tehtävä Suomen innovaatiokyvyn ja elinkeinoelämän uudistamisen tukemisessa. Haluamme vaikuttaa julkiseen keskusteluun tuomalla esille ratkaisuja, kasvumahdollisuuksia ja Suomen globaalisti uniikkia osaamista”, sanoo VTT:n viestintä- ja brändijohtaja Leena Rantasalo.

Luottamus ja vaikuttavuus viestinnän ytimessä

VTT:llä on paljon kerrottavaa ja laaja näkyvyys kotimaisessa mediassa. Mietimme tarkkaan, mitä aiheita ja näkökulmia tarjoamme millekin medialle. Valmennamme ja kannustamme asiantuntijoitamme ja henkilöstöämme aktiiviseen viestintään, sillä luottamus rakentuu kaikkien VTT:läisten toiminnan kautta.

”VTT on viestintäammattilaisen unelmatalo, jossa riittää innostavia ja merkityksellisiä tarinoita kerrottavaksi. Emme usko temppuihin, koska luottamus lunastetaan jokaisessa kohtaamisessa aina uudestaan. Panostamme systemaattiseen, sinnikkääseen ja medialle lisäarvoa luovaan tekemiseen.”

VTT:n viestinnän tavoitteena on tehdä VTT:n tutkimuksen ja innovaatioiden vaikuttavuus näkyväksi sekä rakentaa luottamusta ja vuorovaikutusta sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa. Kerromme konkreettisesti VTT:n roolista: tehtävämme on luoda vaikuttavuutta kiihdyttämällä kasvua, synnyttämällä uusia startup-yrityksiä, uudistamalla teollisuutta ja vahvistamalla yhteiskunnan resilienssiä.

”VTT:llä on Suomessa erityinen tehtävä, ja toimimme osittain julkisin varoin. Siksi sidosryhmiemme luottamus on toimintamme hyväksyttävyydelle ja vaikuttavuuden näkyväksi tekemiselle erityisen tärkeää. Siinä mediatyö ja toimittajienkin luottamus ovat keskeisessä roolissa”, Leena Rantasalo sanoo.

Jatka lukemista
Jaa
Leena Rantasalo
Leena Rantasalo