Himadri Majumdarista VTT:n uusi kvanttiteknologiasta vastaava päällikkö: ”Pitkän aikavälin tavoitteeni on saattaa kvanttilaskennan hyödyt yhteiskunnan ja liike-elämän saataville”

Uutiset

Himadri Majumdar, FT, aloitti kvanttiteknologiasta vastaavana päällikkönä 1.8.2020. Uudessa tehtävässään Majumdar koordinoi VTT:n kvanttihanketta, johon kuuluu muun muassa toukokuussa julkistettu kvantti-tietokonehankinta.

Majumdar on työskennellyt VTT:llä kesäkuusta 2012 lähtien useissa tehtävissä, joista viimeisimmässä – myynnistä ja asiakassuhteista vastaavan päällikön tehtävässä – hän on toiminut maaliskuusta 2018 lähtien. Majumdar siirtyy uuteen tehtäväänsä asteittain tulevien kuukausien aikana ja aloittaa kvanttiteknologiapäällikön tehtävät täysipäiväisesti 1.10. Uusi tehtävä avattiin osana VTT:n kunnianhimoista, kolmivaiheista hanketta, joka tähtää Suomen ensimmäisen kvanttitietokoneen hankintaan. Hanke julkistettiin toukokuussa 2020, ja sille on myönnetty 20,7 miljoonan euron rahoitus Suomen valtiolta.

Uudessa tehtävässään Majumdar on vastuussa kvanttitietokonehankkeen toiminnan johtamisesta. Lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluu verkostojen rakentaminen ja yhteistyömahdollisuuksien luominen sekä Suomessa että kansainvälisesti. Tällä tavoitellaan maamme kvantti-innovaatioekosysteemin edistämistä yhteistyössä niin liike-elämän kuin tiedemaailman kanssa. 

”Päätös kvanttitietokoneen rakentamisesta on rohkea ja tärkeä askel sekä VTT:lle että Suomelle erityisesti nyt, kun vallitseva tilanne on epävarma. Tällaiset edistysaskeleet innoittavat yrityksiä – ja koko maata – suhtautumaan tulevaisuuteen toiveikkaasti. Pitkän aikavälin tavoitteeni on saattaa kvanttilaskennan hyödyt yhteiskunnan ja liike-elämän saataville”, sanoo Majumdar.

Innovaatiokumppanuutena toteutettavan hankeen tiimoilta avattiin kansainvälinen julkinen kilpailutus toukokuussa, ja kumppaniksi valittu taho julkistetaan myöhemmin syksyllä.

”Himadri on epäilemättä erinomainen valinta uuteen tehtävään. Osaamisensa ja taustansa ansiosta hän on tehtäväänsä erittäin pätevä. Ennen kaikkea Himadrin innokkuus ja vahva sitoutuminen ovat valttikortteja kvanttiteknologian edistämissä sekä VTT:n sisäisesti että sen ulkopuolella”, toteaa Tua Huomo, VTT:n Tietointensiiviset tuotteet ja palvelut -liiketoiminta-alueen johtaja.

Hankkeen ja sen alustavan lähes 21 miljoonan euron valtionrahoituksen odotetaan sysäävän kvanttitietokoneisiin liittyvän toiminnan kasvuun VTT:ssä ja laajemmin Suomessa. Myös kvanttiteknologian asiantuntemuksen kysyntä kasvaa. VTT rekrytoi aktiivisesti uusia kvanttiteknologia-alan osaajia ja jatkaa tiivistä yhteistyötään suomalaisten yliopistojen kanssa tulevaisuuden työvoiman kouluttamiseksi.
 

Jaa
Himadri Majumdar
Himadri Majumdar