VTT osallistuu YK:n yleiskokouksen energiadialogin Innovaatio, teknologia ja data -teeman valmisteluun

Uutiset

Suomi on nimetty yhdeksi syyskuussa 2021 YK:n yleiskokouksen avausviikolla New Yorkissa järjestettävän korkean tason energiadialogin valmistelua edistäväksi Global Champions -valtioksi.

Suomi osallistuu energiadialogin Innovaatio, teknologia ja data -teeman valmisteluun. Suomen edustajana ja kansainvälisen keskustelun kirittäjänä toimii elinkeinoministeri Mika Lintilä. Teemaa valmistelevaan asiantuntijatyöryhmään osallistuu VTT.

Champions-maan päätehtävä on johtaa kansainvälistä vaikuttamistyötä oman teemansa osalta, sekä toimia yhdessä teemansa muiden kirittäjämaiden kanssa ministerikokouksen isäntänä. 

- Meillä on jo paljon teknologioita, joita hyödyntämällä voimme saavuttaa hiilineutraalin tulevaisuuden ensi vuosikymmenellä. Kansainvälisen yhteisön keskusteluun on tärkeää tuoda ratkaisuja näiden innovaatioiden kaupallistumisen ja uusien teknologioiden kehittämisen vauhdittamiseen. VTT:llä mietimme sekä teknologisia innovaatioita että systeemistä näkökulmaa energiamurrokseen, kertoo Tuula Mäkinen, tutkimusalueen johtaja ja  European Energy Research Alliancen (EERA) johtoryhmän jäsen.

VTT on tuottanut pitkäjänteisesti tietoa vähähiilisen energiapolitiikan valmisteluun Suomessa.
 
- Luotettava dataan ja tilastoihin perustuva tutkimustieto auttaa energiajärjestelmien kehittämisessä. Teeman tekninen ryhmä pohtii myös sitä, miten energiamurros saataisiin aikaan oikeudenmukaisesti, erikoistutkija Kati Koponen VTT:ltä sanoo.

Lue lisää työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteesta

Jaa
Tuula Mäkinen
Tuula Mäkinen
Kati Koponen
Kati Koponen
Visiomme tulevaisuudesta

Uusiutuvan ja hiilineutraalin energian tehokas hyödyntäminen teollisuudessa, liikenteessä ja rakennuksissa on avainasemassa, kun ratkomme ilmastokysymyksiä.