Petri Rouvinen aloittaa VTT:llä kestävän talouden työelämäprofessorina 1.3.2021

Uutiset, Lehdistötiedote

Taloustieteen tohtori Petri Rouvinen on nimitetty työelämäprofessoriksi VTT:lle. Rouvinen keskittyy edistämään kestävää taloutta (sustainable economy) ja siihen liittyviä murroksia osana VTT:n laaja-alaista tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa. Rouvinen on aiemmin vaikuttanut elinkeino- ja innovaatiopolitiikassa Etlan tutkimusjohtajana sekä Etlatiedon toimitusjohtajana. Hän siirtyy VTT:lle Avance Asianajotoimisto Oy:stä, jossa hän toimi vanhempana ekonomistina ja muun muassa konsultoi työ- ja elinkeinoministeriön kiertotalousstrategiaa ja Ilmastorahastoa.

Petri Rouvinen

Rouvisen tutkimus ja ura on pureutunut innovaatiotoiminnan ja teknologioiden taloudelliseen vaikuttavuuteen. Nämä asiat ovat yhä tärkeämmässä roolissa myös kestävän hyvinvoinnin ja talouskasvun lähteinä.

- Kestäväkehitys- ja kiertotalousasiat ovat kaikkien huulilla, mutta muutosten aikaan saaminen vaatii paljon työtä. Tosimaailmassa yritysten, talouden, regulaation sekä tieteen ja teknologian pitäisi pelata melko koordinoidusti samaan maaliin, jotta systeemisempi muutos olisi mahdollinen. Ihmiskunta on huikeiden haasteiden edessä, joihin on myös ennennäkemättömiä teknisiä ratkaisuja. Haasteiden ja mahdollisuuksien välissä on epäjatkuvuus, johon VTT:n uusi strategia pureutuu. Haluan olla osa tätä missiota, Rouvinen kertoo.

VTT:n tavoitteena on kääntää globaalit haasteet kestäväksi kasvuksi hyödyntämällä tiedettä ja teknologiaa. Rouvinen vahvistaa VTT:n strategisen ennakoinnin ja datatalouden tutkimusaluetta. Kestävän talouden konkreettinen tutkimus on olennaista tulevaisuuden liike-elämän ja julkisen sektorin päätöksenteolle.

- Kestävän kehityksen haasteet ja mahdollisuudet ovat nousseet viime vuosina voimakkaasti esiin niin asiakaskeskusteluissa kuin kansainvälisessä tutkimuksessa. Autamme päivittäin asiakaitamme löytämään parhaat ratkaisut ja strategiat tulevaisuuden kilpailukyvyn turvaamiseksi. VTT:n laaja ja korkeatasoinen teknologiaosaaminen luo tälle ainutlaatuisen alustan. Olemme myös yhteiskunnan strateginen kumppani, kun mietitään esimerkiksi, millaisin toimin Suomi saavuttaa hiilineutraaliustavoitteen. Petri Rouvisen vahva ekonomistitausta on erinomainen lisä tähän kokonaisuuteen, VTT:n strategisen ennakoinnin tutkimusaluetta johtava Kalle Kantola sanoo.

Lisätietoja:

Petri Rouvinen, työelämäprofessori, VTT
puh. 050 367 3474, [email protected]

Kalle Kantola, Vice President, Foresight-driven Business Strategies, VTT
puh. 040 840 6427, [email protected]
 

Jaa
Kalle Kantola
Kalle Kantola