VTT SenseWay lopettaa toimintansa

Uutiset, Yhtiötiedotteet
29.12.2022 10:06

Vuonna 2019 kasvuyhtiöksi perustetun VTT SenseWayn liiketoiminta lakkautetaan. Yhtiö perustettiin vahvistamaan yritysten kilpailukykyä autonomisilla ratkaisuilla.

Yhtiön toimintaympäristö muuttui merkittävästi heti koronapandemian aikana, minkä lisäksi Ukrainan-sota pakotti muuttamaan yhtiön suuntaa. Näin ollen yhtiön kasvunäkymät eivät vastaa odotuksia. Yhtiössä on ollut kolme työntekijää, ja heidän työsuhteensa ovat päättyneet yhteisymmärryksessä.

Lisätietoa: Erja Turunen

Jaa
Erja Turunen
Erja Turunen
Executive Vice President

Sähköautot ja kaupunkipyöräily ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina. Uusia innovaatiota syntyy kiihtyvää tahtia, ja teknologia mahdollistaa mitä mullistavimpia ratkaisuja.