Tua Huomo: Energiantuotanto ja -käyttö – fiksut valinnat vaikuttavat

Artikkelit
Tua Huomo

Energiaa on kaikkialla. Sitä käytetään joka päivä. Silti se ei häviä, vaan ainoastaan muuttaa muotoaan. Tänä päivänä sähköenergia on meidän elämässämme kaikkialla: lämmityksessä, viilentämisessä, liikkumisessa, valaisussa ja erityisesti teollisuuden rattaiden pyörittämisessä.

Koska energia on osa lähes kaikkea toimintaa, ei ole yllättävää, että sen tuotanto ja jakelu on globaalisti merkittävää liiketoimintaa. Nykyinen järjestelmä on kuitenkin tienhaarassa.

Sähköntuotanto kuormittaa luontoa ja ympäristöä ja vaikuttaa merkittävästi ilmastonmuutokseen sekä maapallon tulevaisuuteen. Tuotannon aiheuttamat ilmansaasteet vaikuttavat myös terveyteen. Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että vuosittain yli 3 miljoonaa ihmistä kuolee sähköntuotannosta ja ajoneuvojen päästöistä johtuviin ilmansaasteisiin. Muitakin merkittäviä näkökulmia on. Kansainvälisen energiajärjestön mukaan yli 1,2 biljoonaa ihmistä pääasiassa Afrikassa on kokonaan ilman sähköä. Köyhyyden ja edullisen energiansaannin välillä on selkeä yhteys.

Kirjasimme VTT:n strategiatyössä yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksemme löytää ratkaisuja energiantuotannon haasteisiin. Maailman tulevaisuuden kannalta ei ole yhdentekevää, kuinka paljon energiaa käytämme ja minkälaisista lähteistä sitä tuotamme.

Energiaa voi kuluttaa myös fiksummin ja säästää. Lukuisia laitteita, rakennuksia, kulkuvälineitä ja teollisuuden prosesseja voidaan uudistaa energiatehokkuuden parantamiseksi ja päästöjen vähentämiseksi. Kaukolämpöverkostoja voidaan hyödyntää hukkalämmön keräämisessä ja jakelussa. Digitalisaation avulla voidaan löytää uusia innovatiivisia ratkaisuja, jotka vaikuttavat yhteiskunnan eri tasoilla.

Esimerkkejä VTT:n tutkimuksista ja tuloksista tälläkin saralla on jo useita. Fotoniikan avulla kehitämme muun muassa energiatehokkaita ja himmennettäviä LED-valaistusjärjestelmiä, jotka kuluttavat huomattavasti vähemmän energiaa kuin perinteiset järjestelmät. Ilman fotoniikkaa nykyistä internetiä ei olisi olemassa. Fotoniikka mahdollistaa nopean tiedonsiirron valokuiduissa energiatehokkaasti sekä uudet digitaaliset sovellukset ja palvelut verkossa.

Energiatehokkuutta voidaan edistää myös luomalla paremmat edellytykset sähkön kulutusjoustolle sähkömarkkinoilla. Digitalisaation avulla mahdollistetaan uudet toimintamallit ja tasoitetaan sähkönkäytön huippuja esimerkiksi kauppakeskuksissa, kotitalouksissa ja muissa kiinteistöissä. Teollisuus hyötyy myös raaka-aineisiin liittyvästä tutkimuksesta, ja esimerkiksi biomassan tehokkaasta arvioinnista ja analysoinnista satelliittikuvien ja data-analytiikan avulla. Tulevaisuutta ovat myös virtuaaliset voimalaitokset, joissa eri toimijat ja elementit toimivat niin energian tuottajina, varastoijina kuin käyttäjinäkin.

Energian säästäminen ja ympäristöystävällinen tuottaminen on luonnon ja meidän kaikkien kannalta tärkeä asia. Tässä lehdessä on esimerkkejä siitä, miten VTT yhdessä eri toimijoiden kanssa vastaa globaaliin haasteeseen uuden teknologian ja ratkaisujen kautta.

Jaa
Tua Huomo
Tua Huomo
Executive Vice President
Visiomme tulevaisuudesta

Uusiutuvan ja hiilineutraalin energian tehokas hyödyntäminen teollisuudessa, liikenteessä ja rakennuksissa on avainasemassa, kun ratkomme ilmastokysymyksiä.