Ruoka-alan startupit valittu VTT:n johtamaan kiihdyttämöön

Uutiset

Kymmenen pohjoismaista startupia aloittaa kesäkuussa neljä kuukautta kestävän kiihdytysohjelman VTT:n johtamassa FAN Nordic Hubissa. Tiimien tavoitteena on hankkia tietoa asiantuntijoilta ja solmia yhteyksiä mahdollisiin kumppaneihin, asiakkaisiin ja sijoittajiin kautta Euroopan.

VTT perusti FAN Nordic Hubin yhdessä kumppaneidensa Valion ja Helsingin yliopiston kanssa. Helsingissä sijaitseva kiihdyttämö on yksi kuudesta kiihdyttämöstä EIT FAN -verkostossa (Food Accelerator Network), jonka tavoitteena on edistää kestävän ruokajärjestelmän kehitystä. Kansainvälinen puolueeton asiantuntijaraati on nyt valinnut osallistujat tämän vuoden kiihdytysohjelmiin, ja kukin kiihdyttämö aloittaa ohjelmansa kesäkuussa.

FAN Nordic Hubiin valittiin kymmenen tiimiä, joista kuusi tulee Suomesta ja neljä Ruotsista. Helsinkiin haki kaiken kaikkiaan 81 tiimiä, ja hakijoista 54 piti kohdetta ensisijaisena vaihtoehtona. 

“Ideoiden ja taitojen korkea taso teki meihin vaikutuksen, ja odotamme ilolla työskentelyä valittujen tiimien kanssa. Mukana on hyvä yhdistelmä erityyppisiä liiketoimintaideoita, joista jokainen vastaa erittäin hyvin ruoka-alan kiinnostavimpiin ja kestävimpiin suuntauksiin. Puolet startupeista työskentelee vaihtoehtoisten proteiinien parissa, kukin omasta näkökulmastaan. Loput käsittelevät maanviljelyn, tuotekehityksen, vähittäiskaupan ja varastoinnin haasteita”, sanoo FAN Nordic Hubin ohjelmapäällikkö Paolo Borella

Mentorit ja asiantuntijat mukana kiihdyttämässä

Kukin startup-tiimi saa oman mentorinsa, joka tukee tiimiä koko ohjelman ajan. Mentoroinnin ohella tiimeille järjestetään luentoja ja työpajoja aina tuotekehityksestä ja palvelumuotoilusta myyntiin, markkinointiin ja varainhankintaan asti.

FAN Nordic Hub on jo houkutellut puoleensa mentoreita ja asiantuntijoita niin ruoka-alalta kuin startup-piireistäkin. Myös uudet osallistujat ovat yhä tervetulleita.

Helsingin yliopisto ja Valio osallistuvat FAN Nordic Hubiin VTT:n kumppaneina. Koko verkostolla on yhteensä yli 40 kumppania, joihin kuuluvat muun muassa Nestlé ja PepsiCo.

”Tutkimuksella ja tuotekehityksellä on ollut meille tärkeä rooli siitä lähtien, kun nobelisti A.I. Virtanen veti Valion laboratoriota. Haluamme jakaa kokemustamme startupeille ja oppia samalla itse uutta. Käymme mentoroitavien tiimien kanssa läpi monenlaisia asioita: esimerkiksi yritysyhteistyötä, ruokatrendejä ja ruokaketjun vastuullisuutta. Toivomme että ohjelmasta ponnistaa uusia eurooppalaisen ruokaosaamisen tähtiä”, Valion innovaatiopäällikkö Soila Kananen sanoo.

“Ruoka-alalla tapahtuu tällä hetkellä paljon ja uusia kestävän ruokajärjestelmän tuotteita ja palveluita syntyy aktiivisesti. Helsingin yliopisto ja maatalous-metsätieteellinen tiedekunta on erittäin kiinnostunut olemaan mukana ohjelmassa tarjoamassa elintarvike- ja ravitsemustieteen, kestävän kehityksen, kuluttajaymmärryksen ja markkinoinnin asiantuntijoiden osaamista startupeille. Odotamme itse oppivamme ohjelman yrityksiltä viimeisimmistä alan trendeistä ja tutkimuksesta”, professori ja vastaava varadekaani Maija Tenkanen kertoo.

Kohti kilpailua ja rahoitusta

Pohjoismainen kiihdytysohjelma huipentuu 6.10.2020 Demo Day -tapahtumaan, jossa startupit esittelevät liiketoimintansa yrityksille, sijoittajille medialle sekä tuomareille. Lopuksi kaksi startupia kustakin kiihdytysohjelmasta pääsee osallistumaan eurooppalaiseen EIT Food Venture Summit -tapahtumaan, jossa ne kilpailevat kolmesta 100 000 euron palkinnosta.

“Kokoontumis- ja matkustusrajoitusten vuoksi järjestämme kiihdytysohjelman verkossa neljänä jaksona kesä-syyskuun aikana, mutta toivomme yhä, että pystyisimme tapaamaan toisemme ohjelman viimeisessä osassa sekä Demo Day -tapahtumassa”, Paolo Borella sanoo. 

Verkoston muut kiihdyttämöt sijaitsevat Münchenissä, Haifassa, Lausannessa, Cambridgessä ja Bilbaossa. Näistä jokainen tarjoaa kiihdytysohjelman kymmenelle tiimille.

FAN Nordic Hub -tiimit 2020

  • Acoustic Extra Freezing, Suomi
    “AEF-kylmätekniikka muodostaa akustisten aaltojen avulla nanomittaluokan jääkiteitä ja säilyttää siten ruoan rakenteen ennallaan, mistä seuraa: parempi maku, kaksinkertainen hyllyaika, pieni nestehävikki sekä kustannus- ja energiasäästöjä.”
  • eniferBio, Suomi
    “Teknologiamme avulla biojalostamot voivat tehdä alihyödynnetyistä laimeista sivuvirroista kannattavasti arvokasta proteiinia, yksisoluista Pekilo-mykoproteiinia.
  • Entoprot, Suomi
    “Hyönteisproteiinien markkinapaikka ja tuotanto täysin automaattisessa minitehtaassa lähellä asiakkaita.”
  • Innoscentia, Ruotsi
    “Analogiset ja digitaaliset reaaliaikaiset sensorimme ilmaisevat ruoan tilaa ja siten pidentävät hylly- ja käyttöaikoja ja vähentävät jätekustannuksia ja ruokajätettä.”
  • IRRIOT, Ruotsi
    “Langattomat IRRIOT-tarkkuuskasteluratkaisut varmistavat viljelymaan optimaaliset olosuhteet hallitsemalla vedenkäyttöä älykkäästi ja siten lisäävät saantoa 30 %, vähentävät vedenkäyttöä 50 % ja minimoivat rehevöitymisen sekä eroosion.”
  • Koepala, Suomi
    “Koepala tarjoaa ravitsemis- ja pakkausalalle noutopakkausratkaisuja, jotka vähentävät ympäristövaikutuksia ja lisäävät ravitsemispalveluiden ja logistiikan tehokkuutta.”
  • Mycorena, Ruotsi
    “Sieneen pohjautuva Promyc™-mykoproteiini, joka on erinomainen ravintosisällöltään sekä ruuanlaitto-ominaisuuksiltaan.”
  • Probitat, Suomi
    “Probitat-ruokateknologia fermentoiduille ja probioottisille ruoille, terveen suoliston ja terveellisemmän elämän edistämiseksi. Valmistamme kasvipohjaisia juomia, smoohtieita, jogurtteja ja jäätelöitä; gluteenitonta ja helposti sulavaa leipää sekä kasvipohjaisia proteiineja.”
  • Solar Foods, Suomi
    “Solein-proteiinimme tuotetaan kestävällä tavalla käyttäen ilmaa ja sähköä raaka-aineina.”
  • Tebrito, Ruotsi
    “Tebriton teknologia erottaa hyönteisistä kestävät korkealaatuiset proteiinit käytettäviksi rehuna ja ruokana teollisessa mittakaavassa.”

Lisätietoja

Paolo Borella, ohjelmapäällikkö, paolo.borella(at)vtt.fi, puh. 040 480 8333
Mirva Lampinen, Co-Creation Manager, mirva.lampinen(at)vtt.fi, puh. 040 674 9233
Soila Kananen, innovaatiopäällikkö, soila.kananen(at)valio.fi, puh. 050 3987 543
Maija Tenkanen, professori, varadekaani, maija.tenkanen(at)helsinki.fi, puh. 050 415 0181

Food & Beyond -ekosysteemi

Food & Beyond -ekosysteemi tukee suomalaista elintarvikealaa.

 

Jaa
Mirva Lampinen
Mirva Lampinen
Co-Creation Manager
Visiomme tulevaisuudesta

Ruoan kysyntä kasvaa samaa vauhtia kuin maailman väestömäärä. Ruoantuotannon on oltava paitsi tarpeeksi tehokasta myös ympäristöä vähemmän kuormittavaa. Haaste on valtava, mutta harppauksia oikeaan suuntaan on jo otettu.