Lauri Reuter: Tieteellä ja tutkimuksella parempi maailma

Uutiset

VTT:llä urapolut ovat täynnä mahdollisuuksia. Lauri Reuterin seitsemänvuotinen matka VTT:llä johdatti hänet tutkimusharjoittelijasta strategiksi. Tieteen ja tutkimuksen tarkoitus ei ole vain selvittää millainen maailma on, vaan myös muuttaa sitä, uskoo Lauri.

Lauri viimeisteli maisteriopintojaan Hollannissa, kun kaksi hänen kaveriaan vinkkasi väitöstutkijan paikasta VTT:llä. Tehtävä kasvibiotekniikan ryhmässä liittyi proteiinien tuottamiseen tupakan solujen avulla ja liippasi läheltä Laurin gradun aihetta. Uteliaisuus heräsi ja Lauri haki paikkaa.

– Maaliskuussa 2012 aloitin VTT:llä tutkimusharjoittelijana ja valmistuttuani jatkoin heti väitöskirjan parissa, Lauri kertoo. – Pian pääsin tutkijavaihtoon Saksaan ja myöhemmin Kanadaan. Vierailu toiseen tutkimusorganisaatioon avartaa maailmankuvaa ja on hienoa, että VTT on mahdollistanut tämän.

Kasvibiotekniikan ryhmä VTT:llä on ollut kaikkiaan valtavan tiivis ja rohkaiseva työyhteisö. Sellaisessa uskaltaa lähteä sivuraiteillekin.

– Tein töitä tupakan solujen kanssa, mutta osa tiimistä työskenteli marjasolujen parissa. Sain villin ajatuksen, että voisiko marjasoluja tuottaa suoraan syötäväksi. Tämä vei minut puhtaasta biotekniikan tutkimuksesta ruoan suuntaan.

Media innostui syötävistä soluista. Aihe sai paljon näkyvyyttä ja Lauri hyvää mediaharjoitusta. Harjoitukset Lauri oli jo aloittanut Ylen Prisma Studion vakioasiantuntijana. Ohjelman tekeminen haastoi selittämään tutkimusta siten, että se kiehtoo jokaista.

Oppi tieteen popularisoinnista on ollut myöhemmin hyödyksi kaikessa. Kenties myös Kalifornian Singularity Universityn innovaatiokilpailussa, jossa haettiin ideoita suurten globaalien haasteiden ratkaisemiseksi. Lauri osallistui kisaan, menestyi siinä ja pääsi kahdeksi kuukaudeksi Piilaaksoon.

– Sain nähdä, minne teknologia on menossa, kuinka sitä voidaan käyttää maailman hyväksi ja toisaalta millaisia ongelmia siihen voi liittyä. Suomeen palasin levottomana: en oikein osannut enää keskittyä tutkijana vain yhteen asiaan. Koin, että minun tehtäväni tutkijana ei ole tehdä tiedettä vaan ratkaista ongelmia sen avulla. Sanoin sen myös ääneen.

Viesti löysi kaikupohjaa VTT:llä, sillä samaan aikaan strategiaryhmässä haettiin henkilöä uudistamaan tutkimusprosesseja. Pian edessä oli hyppy tutkijasta strategiksi.  

– Tutkijan roolista irti rimpuileminen koetteli identiteettiäni, mutta samalla se on ollut parhaita asioita urallani. Uudistimme VTT:n tapaa tehdä tutkimusta ja tuloksena syntyi uusi, ongelmalähtöinen ja ratkaisuhakuinen iBEX-ohjelma. Ohjelmassa olen saanut haastaa kymmenen loistavan tiimin tutkijoita pois totutuista kaavoista ja kohti rohkeaa, ratkaisukeskeistä tekemistä.

Nyt Laurilla on edessään uusi loikka VTT:n ulkopuolelle. Vaikka luopuminen hyvistä osaajista aina hieman kirpaisee, yksi VTT:n rooleista on toimia vahvojen osaajien "kasvattajaseurana" elinkeinoelämälle ja yhteiskunnalle.  

-Lähden VTT:ltä vakaassa uskossa siihen, että teknologiset innovaatiot oikein ja vastuullisesti käytettyinä ratkaisevat maailman suurimmat ongelmat.

Jaa
Visiomme tulevaisuudesta

Ruoan kysyntä kasvaa samaa vauhtia kuin maailman väestömäärä. Ruoantuotannon on oltava paitsi tarpeeksi tehokasta myös ympäristöä vähemmän kuormittavaa. Haaste on valtava, mutta harppauksia oikeaan suuntaan on jo otettu.