Autonomisten autojen kehittäminen edellyttää yhtenäisiä standardeja - VTT koeponnisti Norjaan vietävän ratkaisun turvallisuutta Sensible 4 -yhtiön kanssa

Uutiset

Ajoneuvoissa jo nykyisellään oleva älykkyys kehittyy kohti pistettä, jolloin teknologia hoitaa ajotehtävästä isomman osuuden kuin ihmiskuljettaja. Tämä merkitsee myös ajoneuvojen tyyppihyväksyntään ja katsastustoimintaan muutosta. Ajoneuvot ovat yhä enemmän ohjelmistoyhtiöiden luomuksia kuin perinteisten metallipajojen.

Autonomisen ajamisen ohjelmistoihin erikoistunut Sensible 4 -yhtiö on laajentanut toimintaansa Norjaan, joka on yksi edelläkävijämaista autonomisten ajoneuvojen liikennöinnin sallimisessa. Autonomisen ajamisen ohjelmiston turvallisuus oli koeponnistettavana, kun Sensible 4 valmisteli kehittämiensä autonomisten ajoneuvojen kokeilun suorittamista ulkomailla. Koska autonomisia ajoneuvoja varten ei ole olemassa kattavaa yhtenäistä lainsäädäntöä tai standardointia, VTT testasi järjestelmän riippumattomana kolmantena osapuolena. Luotettava tekninen validointi oli välttämätöntä, jotta toimintaa voitiin laajentaa ulkomaille ja saada sille viranomaisten luvitus.

Jotta Sensible 4:n kaltaiset yritykset voisivat jatkaa autonomisten ajoneuvojensa kehittämistä kansainvälisellä tasolla, tarvitaan eri maiden välisiä yhteisiä ja laajalti hyväksyttyjä testaus- ja validointimenettelyjä autojen tyyppihyväksynnän mukaisesti.

Sensible 4 aloitti tämän vuoden alussa pilotit Norjassa kahdella maantiekoeajolla, joista toinen tehtiin Oslon lähellä ja toinen Gjesdalissa. Näitä koeajoja varten tarvittiin lupa Norjan tieviranomaiselta Vegveseniltä. Suomessa VTT:llä on pitkä historia automaattisista ajoneuvoista ja niiden vaatimuksista. Vegvesen luotti VTT:n teknologiseen asiantuntemukseen Sensible 4:n autonomisten järjestelmien testauksessa ja validoinnissa.

”Nyt tarvitaan toimia. Autonominen ajoteknologia edellyttää kansainvälisiä menettelyjä yleisillä teillä tehtävää operointia varten. Tällä hetkellä maiden välisen standardoinnin puute sekä usein monimutkaiset ja vaihtelevat ajolupakäytännöt hidastavat innovointia”, Sensible 4:n toimitusjohtaja Harri Santamala kertoo. Hän jatkaa: ”Norja on hyvä esimerkki edelläkävijämaasta, joka pyrkii kehittämään nykyistä lainsäädäntöä ja mahdollistamaan tulevaisuuden automaattisen liikenteen.”

Sensible 4:n teknologia osoittautui turvalliseksi

Norjassa tehtyjä koeajoja edeltäneet testit, mukaan lukien esteiden havaitsemis- ja väistämiskokeet, suoritettiin Nummelan lentokentällä syyskuussa 2020. Mittaukset suoritettiin käyttämällä VTT:n kehittämiä automatisoitujen ajoneuvojen työkaluja, ohjelmistoja ja prototyyppejä, jotka mahdollistivat automatisoitujen ajotoimintojen suorituskyvyn mittaamisen.

”Automatisoidun ajoneuvon prototyyppiä, Marttia, käytettiin kohdeajoneuvona mitattaessa turvallisuusmarginaaleja ja kohteiden havaitsemiskykyä”, VTT:n tutkimustiimin päällikkö Matti Kutila selittää.

VTT:n luomissa skenaarioissa testattiin muun muassa sitä, miten ajoneuvo reagoi useisiin sen eteen tuleviin staattisiin kohteisiin ja sen edessä vaarallisesti liikkuviin kohteisiin. Ajoneuvon kykyä seurata sen ympärillä olevaa vapaata tilaa testattiin T-risteyksessä, suojatiellä ja bussipysäkillä, jossa odotettiin, että muut autot ohittavat ajoneuvon ensin takaa.

”Luotu testimenetelmä tarjoaa perustan tulevalle testaukselle ja standardoinnille. Sen avulla voidaan laajentaa vastaavia skenaarioita koskevia testejä ja tiedonkeruuta muihin skenaarioihin, ympäristöihin ja ympäristöolosuhteisiin”, Kutila jatkaa.

Sensible 4:n kehittämä Toyota ProAce ajoneuvon teknologia toimi turvallisesti kaikissa testatuissa skenaarioissa. Testit tehtiin järjestelmällisesti analysoimalla ajoskenaarioita, turvallisuusriskejä ja tekemällä oikeita mittauksia. Menettelyssä noudatetaan soveltuvin osin olemassa olevia vakiomenetelmiä. Käytännön turvallisuusvalidointistandardeja ei ole kuitenkaan vielä olemassa automatisoitua ajamista varten. Vuoden 2020 syyskuussa tehdyt testit edistävät uusien menetelmien ja turvallisuustestauskulttuurin kehittämistä.

Taustatietoja

Sensible 4 Oy on suomalainen autonomisen ajamisen teknologiaan erikoistunut yritys, joka on ratkaissut merkittävän autonomisen ajamisen esteen: vaihtelevat sääolosuhteet. Sensible 4 kehittää autonomisen ajamisen full stack -ohjelmistoja, joilla mikä tahansa ajoneuvo voidaan muuttaa itseohjautuvaksi. Tämä ainutlaatuinen teknologia hyödyntää ohjelmistoa ja useiden antureiden tarjoamia tietoja, minkä avulla ajoneuvo voi liikennöidä kaikissa sääolosuhteissa, myös lumisateessa ja sumussa. Sensible 4 julkaisee vuonna 2022 maailman ensimmäisen kaupallisen ohjelmistotuotteen, Dawnin, joka kattaa kaikki sääolosuhteet ja on tarkoitettu SAE-tason 4 kuljettajattomia last mile -sukkulakuljetuksia varten.

Sensible 4:n perustajat ovat kehittäneet autonomisia ajoneuvoja 1980-luvulta lähtien. Vuoden 2020 helmikuussa Sensible 4 sai japanilaisilta sijoittajilta seitsemän miljoonaa dollaria A-sarjan rahoituskierroksella. Lisäksi Sensible 4:n teknologia on voittanut useita palkintoja, kuten pääpalkinnon Dubai World Challenge for Self-Driving Transport 2019 -kilpailussa ja suomalaisen insinöörityöpalkinnon (SITP) vuonna 2020.

Sensible4.fi
 

Jaa
Matti Kutila
Matti Kutila
Research Team Leader
Visiomme tulevaisuudesta

Sähköautot ja kaupunkipyöräily ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina. Uusia innovaatiota syntyy kiihtyvää tahtia, ja teknologia mahdollistaa mitä mullistavimpia ratkaisuja.