VTT ja Oulun yliopisto auttavat yrityksiä digihyppyyn

Uutiset, Lehdistötiedote

VTT ja Oulun yliopisto auttavat suomalaisyrityksiä varautumaan digimuutokseen. DigiLeap-hankkeessa kehitetään ratkaisuja kysymykseen, kuinka yritykset voivat varautua digimuutokseen ja miten ne voivat tehdä sen systemaattisesti.

Digitalisaatio vaikuttaa niin yhteiskunnan eri toimintoihin kuin yritysten toimintaympäristöihin ja liiketoimintaan. Yrityksille suunnatun kyselyn avulla kartoitetaan suomalaisten yritysten ajatuksia, kokemuksia, tavoitteita ja haasteita digitalisaatiosta osana juuri käynnistynyttä Euroopan aluekehitysrahaston "DigiLeap - Hallittu digiloikka" -hanketta. 


Tavoitteena on luoda Digileap-malli, jonka avulla yritys voi tehdä systemaattisesti digimuutoksen. Mallia kehitetään yrityslähtöisesti erilaisten kyselyjen, haastattelujen ja sparrauksen avulla. Tiedon jakamiseksi ja vuoropuhelun aikaansaamiseksi järjestetään lisäksi infotilaisuuksia sekä seminaareja. Tulokset kootaan kaikille avoimeen, ilmaiseksi käytössä olevaan Digitalisaation tukipalveluun (web-palvelu), josta ne ovat mahdollisimman laajasti hyödynnettävissä.

Hankkeen toteuttavat Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Oulun yliopisto. Hankkeen rahoittajakonsortiossa ovat mukana EAKR/Pohjois-Pohjanmaan Liitto, Iin Micropolis Oy, Naturpolis Oy, BusinessOulu, PipeLife Oy, Raahen seudun yrityspalvelut, Oulun Yliopisto ja VTT.

Jaa
Jukka Kääriäinen
Jukka Kääriäinen