Uusien ruokaratkaisujen crEATe-ekosysteemi potkaistiin liikkeelle

Uutiset, Lehdistötiedote

crEATe-ekosysteemin kick-off kokosi yritys- ja tutkimusväkeä Helsinkiin IBM:n toimitiloihin 24.1.2019. crEATe kutsuu kaikki alan toimijat mukaan edistämään ihmisten elinvoimaisuutta, vastuullisuutta ja kestävää kehitystä tukevaa muutosta elintarviketaloudessa kuluttajan tarpeet huomioiden. Ekosysteemi järjestää tapahtumia, yhteisprojekteja ja tutkimustoimintaa TestEat-ravintolassa.

VTT:n Kaisa Poutanen kertoi, mistä ekosysteemissä on kyse. "Ruoalla on aina väliä: vireyden, energiatason ja terveyden lisäksi sen merkitys näkyy kansanterveydessä. Ravinnolla on merkittävä osuus myös siinä, mihin suuntaa maapallomme tila kehittyy. Siksi meidän on mietittävä, mitä voimme yhdessä tehdä. Teknologiat tarjoavat paljon mahdollisuuksia: tulossa on muun muassa hajautetumpia ruoan jakelujärjestelmiä ja ruoka on palvelullistumassa." 

Fazerin, IBM:n ja VTT:n perustaman ekosysteemin sydämenä toimii TestEat-tutkimus- ja pilottiravintola elintarviketalouteen liittyviin haasteiden ratkaisemiseksi. Tutkimustyötä tehdään tosielämän tilanteissa. "Siksi, että kehityksen on aina edettävä kuluttajan ehdoilla", painotti Poutanen.

 

Kaisa Poutanen crEATe-kick-off-tapahtumassa.

crEATen tavoitteet muodostuvat kolmesta osatekijästä

  • Ihmisen elinvoimaisuus
  • Vastuullisuus ja kestävä kehitys
  • Asiakaskokemus ja ravintolaratkaisut

Supersuorittajana tunnettu Antti Hagqvist Virta-valmennuksesta kertoi esityksessään varianssin merkityksen elinvoiman ja suorituskyvyn lisäämiseksi. "Kaikki elämä perustuu aaltojen liikkeestä lähtien luonnolliseen varianssiin – energian luonnolliseen liikkeeseen. Niin myös ihminen tarvitsee kuormitusvaiheen jälkeen palautumisvaiheen. Muutos tehdään tekojen kautta", totesi Hagqvist.

Hagqvist tarjosi energianhallintaan viisi avainta loppuelämää varten: 

  • Määrä: Hyvä fysiologinen elämänhallinta lisää energian määrää 
  • Laatu: Tunteiden hallinta ja varianssi lisäävät energian laatua 
  • Tuki: Positiivinen vuorovaikutus lisää energisyyttä ja onnistumisen tunteita 
  • Fokus: Mentaaliset taidot ja kyky keskittyä lisäävät läsnäoloa ja fokusta 
  • Arvot: Merkityksellinen elämä ja syvä-motivaation tunnistaminen energisoivat pysyviin muutoksiin.


Uusia ruokaratkaisuja kehittävä Henri Alén kehui suomalaisia raaka-aineita. 

"Niiden laatu perustuu niukkuuteen ja lyhyeen kasvukauteen. Suomella on mahdollisuudet olla mallimaa ruoan tuotannossa ja ruokakulttuurissa." Ultima-ravintolassa on otettu käyttöön tavallisuudesta poikkeavia raaka-aineiden tuotantomenetelmiä: mm. perunoita kasvaa aeroponisilla pylväillä. Alén mainitsi myös kasvien hydroponisen kasvatuksen, 3D-teknologian, sirkkalamput ja spiruliina-levän.

Suomalainen ruoka perustuu tulevaisuudessa Alénin mukaan näihin:

  • Puhdas vesi, luonto ja luonnonvarat
  • Teknologiat
  • Maaseudun ja kaupungin integraatio
  • Premium-tuotteet bulkin sijaan
  • Kiertotalous ja ekologisuus

Applen Jarkko Ahonen tähdensi käyttäjäkeskeisyyden merkitystä menestyneiden palvelujen toteuttamisessa. "Asiat on tehtävä kuluttajalle helpoiksi!", hän painotti.

Iltapäivän päätteeksi osallistujat saivat miettiä, miten ratkaista vastuullisuuteen, kestävään kehitykseen, asiakaskokemukseen ja elinvoimaisuuteen liittyviä haasteita. Ideat olivat jännittäviä ja osa hyvinkin toteutuskelpoisia.

Jaa
Visiomme tulevaisuudesta

Ruoan kysyntä kasvaa samaa vauhtia kuin maailman väestömäärä. Ruoantuotannon on oltava paitsi tarpeeksi tehokasta myös ympäristöä vähemmän kuormittavaa. Haaste on valtava, mutta harppauksia oikeaan suuntaan on jo otettu.