VTT:n kvanttitietokonehankinnalle myönnetty 20,7 miljoonan euron rahoitus

Uutiset, Lehdistötiedote

VTT tiedotti 12.5.2020 käynnistäneensä Suomen ensimmäisen kvanttitietokoneen hankinnan. Suomen hallitus on myöntänyt hankinnalle 20,7 miljoonan euron rahoituksen. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa Suomen ja Euroopan kilpailukykyä nopeasti kehittyvällä alalla ja synnyttää Suomeen Euroopan johtava kvanttiteknologian kehittämisen ja soveltamisen ekosysteemi yhdessä yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa.

Kvanttiteknologia kuuluu Euroopan komission valitsemiin avainteknologioihin, joissa maanosamme tulee olla kehityksen kärjessä ja teknisesti riippumaton. VTT:lle kvanttitietokoneen hankintaan ja kehittämiseen myönnetty rahoitus tulee edistämään suomalaista ja eurooppalaista osaamista kvanttiteknologioiden ja kvanttilaskennan alalla. Kolmivaiheinen hanke ajoittuu vuosille 2020−2024. 

VTT:lle rakennettava kvanttitietokone palvelee laajasti sekä suomalaisia että eurooppalaisia yrityksiä ja luo pohjaa uudelle teollisuuden toimialalle. 
”Kvanttitietokone tulee mahdollistamaan suomalaisille tutkijoille ja yrityksille suurteholaskentakapasiteetin, ja siten sillä on merkittävä vaikutus yritysten tulevaisuuden kilpailukykyyn. Kvanttikoneen myötä meille avautuu mahdollisuus aivan uuden teollisuudenalan syntymiseen”, elinkeinoministeri Mika Lintilä painottaa. 

”On hienoa, että Suomessa on rohkeutta investoida tulevaisuuteen ja varmistaa, että olemme ensimmäisten joukossa hyötymässä alan kehityksestä. Pitkällä tähtäimellä uuden teollisuuden alan syntyminen luo hyvinvointia ja kestävää kasvua koko Suomelle,” toteaa VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara.

Kvanttitietokonehankinnan tavoitteena on tukea yliopistojen ja tutkimuslaitosten toimintaa sekä synnyttää yrityksille uusia palveluita kilpailukykynsä kasvattamiseen yhdessä kumppaneiden kanssa. Kumppaneista Aalto-yliopisto on ollut vahvasti mukana jo kvanttihankkeen suunnittelussa. 
”Olemme erittäin suurella mielenkiinnolla mukana kehittämässä kvanttiteknologian ympärille rakentuvaa kansainvälisesti merkittävää osaamis- ja innovaatiokeskittymää,” sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

Hankkeen nyt käynnistyvä ensimmäinen vaihe keskittyy ensisijaisesti teknisen kyvykkyyden kasvattamiseen. Ensimmäisen vaiheen päätteeksi on tavoitteena saada toimintaan viiden kubitin kvanttitietokone. Hankkeen kokonaistavoitteena on kuitenkin merkittävästi suurempi 50 kubitin laite.  Itse kvanttitietokoneen kehittämisen lisäksi on tärkeää, että kvanttilaskentaan liittyvä teknologia ja osaaminen vahvistuvat Suomessa kaikilla osa-alueilla raudasta algoritmeihin ja soveltamiseen. Tässä keskeistä on vahvan ekosysteemin rakentaminen yhdessä laajan kumppaniverkoston kanssa.

Kvanttitietokoneen hankinta ja kehittäminen toteutetaan innovaatiokumppanuutena, joka on avattu kansainväliselle kilpailutukselle. Kilpailutuksen ensimmäinen vaihe on auki 16.6. asti. 

Jaa
Antti Vasara
Antti Vasara
Pekka Pursula
Pekka Pursula
Leena Rantasalo
Leena Rantasalo
Head of Communication
Visiomme tulevaisuudesta

Kvanttiteknologia tarjoaa työkalut ihmiskunnan merkityksellisimpien haasteiden ratkaisemiseen.