VTT:ltä spinnaava SemiQon rakentaa puolijohteisiin perustuvaa skaalattavaa kvanttiteknologiaa

Uutiset, Lehdistötiedote

Kvanttiteknologian täysi hyödyntäminen maailman suurimpien haasteiden ratkaisemiseksi edellyttää, että kvanttitietokoneiden tehot skaalataan miljooniin kubitteihin. SemiQon tähtää markkinoille tuomalla tähän haasteeseen vastaavan ratkaisun kehittämällä teknologiaa kvanttisirujen valmistamiseksi edullisesti, nopeasti ja kestävästi piipohjaisista puolijohteista.

Helmikuussa 2023 toimintansa aloittanutta yritystä rahoittaa syväteknologian ratkaisuihin keskittyvä Voima Ventures.

Piipohjainen puolijohdeteknologia on skaalattavissa, kuten Mooren laki on osoittanut jo vuosikymmenien ajan. Edullisuuden ja helpon valmistustavan lisäksi piipohjaisten puolijohteiden etuja ovat kestävyys ja ohjattavuus. Piipohjaisiin puolijohteisiin perustuvat kvanttisirut toimivat korkeammassa lämpötilassa kuin nykyiset kvanttitietokoneet. Näiden ominaisuuksien ansiosta voi tulevaisuudessa olla mahdollista rakentaa virheettömästi toimivia miljoonien kubittien kvanttitietokoneita. 

Tällä hetkellä maailmalla on skaalattavuusongelman takia alle sata kvanttitietokonetta ja sellaisen hinta on vähintään 10 miljoonaa euroa. Kvanttifyysikot ja insinöörit ympäri maailmaa pyrkivät ratkaisemaan, miten tuottaa yhä tehokkaampia kvanttitietokoneita. 

”Tällä hetkellä kvanttiteknologian globaalia kehitystä hidastavat juuri kubittimäärän kasvattamiseen liittyvät ongelmat sekä teknologian korkeat kustannukset ja kestävyyshaasteet. SemiQonin teknologian avulla pystymme valmistamaan kvanttiprosessoreja tavalla, joka tukee tuotannon skaalaamista ja mahdollistaa matalammat kustannukset. Valmistamiemme sirujen avulla kvanttitietokone voi toimia korkeammassa lämpötilassa ja vaatii siten vain murto-osan vaihtoehtoisten ratkaisujen vaatimasta energiasta”, toteaa SemiQonin toimitusjohtaja Himadri Majumdar.

Nykyiset kvanttitietokoneet suoriutuvat optimointitehtävistä, esimerkiksi monimutkaisista logistisista tehtävistä. Tulevaisuudessa kvanttitietokoneet voivat mallintaa viruksia ja lääkeaineita tai suunnitella ratkaisuja ilmastonmuutokseen. Useat tekijät rajoittavat kuitenkin kubittien määrää ja siksi tarvitaan SemiQonin kaltainen puolijohdeprosessoreihin perustuva vaihtoehto.

”Meidän on kasvatettava kvanttitietokoneiden prosessointitehoa eksponentiaalisesti ennen kuin voimme ratkaista maailman suurimpia haasteita. SemiQonin piipohjaisiin puolijohteisiin perustuva kubittiteknologia on tähän elegantti ratkaisu”, toteaa VTT:n mikroelektroniikka- ja kvanttiteknologiatutkimuksen johtaja Tauno Vähä-Heikkilä

"Suurin osa kvantti-investoinneista maailmalla on kohdistunut suprajohtaviin ja muihin kubittiteknologioihin. Piipohjainen puolijohdekubittiteknologia on kuitenkin edelleen alirahoitettu, vaikka sen skaalautuvuuteen ei liity samanlaisia haasteita kuin useammilla muilla teknologiolla. SemiQonilla on poikkeuksellisen vahva tiimi, joka kykenee edistämään kvanttilaskennan kehitystä. Tiimi koostuu piipohjaisten puolijohteiden johtavista asiantuntijoista”, toteaa Jussi Sainiemi, Voima Venturesin Partner.

 "VTT:n spin-off-yrityksenä SemiQon on tehnyt tiivistä yhteistyötä yhden maailman johtavan tutkimusorganisaation kanssa, ja sillä on tarvittava kokemus ja asiantuntemus innovaation saattamiseksi markkinoille. Yrityksen teknologialla on potentiaalia vaikuttaa ratkaisevasti kvanttilaskentaan ja mahdollistaa skaalautuva ja taloudellisesti kestävä kvanttisiru", hän jatkaa.

Piille on jo olemassa teollisen mittakaavan valmistusprosesseja ja -ympäristöjä, koska sitä käytetään tavallisten tietokoneiden ja muiden elektroniikan laitteiden mikrosirujen valmistuksessa. SemiQon toimii tällä hetkellä tällaisessa pilotointiympäristössä Espoon Otaniemessä. 

SemiQon on ollut mukana VTT LaunchPad -yrityshautomossa, jonka tavoitteena on kaupallistaa VTT:n tutkimusta ja teknologiaa spin-off-yrityksiksi. Hautomo tuo yhteen VTT:n tutkijat ja IPR-tarjoaman, parhaan liiketoimintaosaamisen ja sijoittajat ja tukee tiimejään kehittämään VTT:n immateriaalioikeuksia rahoitettaviksi spin-off-yrityksiksi. 

Lisätietoja:

SemiQon
Himadri Majumdar, toimitusjohtaja
puh. 040 658 9596, [email protected]

www.semiqon.tech 

SemiQon

SemiQon rakentaa piipohjaisia kvanttiprosessoreita miljoonan kubitin aikakautta varten. Missionamme on toteuttaa kvanttilaskennan mahdollisuudet parantamalla teknologian skaalautuvuutta tehokkaiden, kestävien ja kustannustehokkaiden kvanttiprosessorien avulla. SemiQonin teknologia perustuu vuosikymmenien kehitykseen puolijohdeteollisuudessa, mikä tekee sen piiprosessoreista kaupallisesti kilpailukykyisiä ja soveltuvia teollisen mittakaavan valmistukseen.

SemiQonin perustajajäsenistä Himadri Majumdarista (toimitusjohtaja), Janne Lehtisestä (tieteellinen johtaja), Mika Prunnilasta (tutkimusjohtaja) ja Markku Kainlaurista (valmistuksesta vastaava johtaja) koostuva ydintiimi kokoaa yhteen vuosikymmenien tutkimusosaamisen kvantti- ja mikroelektroniikasta sekä eurooppalaisen ja globaalin kvanttiteollisuuden vahvan tuntemuksen.

Helmikuussa 2023 toimintansa aloittanut SemiQon on VTT Launchpad -yrityshautomo-ohjelman spin-off-yritys, joka toimii Suomen kansallisessa mikro- ja nanotekniikan alan tutkimusinfrastruktuurissa Micronovassa Espoossa.

Lisätietoja saat seuraamalla SemiQonin matkaa LinkedInissä ja verkossa osoitteessa www.semiqon.tech. 

 

SemiQon logo
Jaa
Lotta Partanen
Lotta Partanen
Visiomme tulevaisuudesta

Kvanttiteknologia tarjoaa työkalut ihmiskunnan merkityksellisimpien haasteiden ratkaisemiseen.