VTT tuo osaamisensa mukaan Tekoälyn tutkimuskeskus FCAI:hin

Uutiset, Lehdistötiedote

Teknologian tutkimuskeskus VTT liittyy kolmantena perustajajäsenenä Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston käynnistämään Tekoälyn tutkimuskeskukseen (FCAI, Finnish Center for Artificial Intelligence). VTT tuo keskukseen vahvat teollisuusverkostonsa sekä soveltavaa osaamista, jonka avulla yliopistojen huippututkimus tekoälyn eri osa-alueilla saadaan käyttöön yhä laajemmin ja tehokkaammin yrityksissä ja yhteiskunnassa.

FCAI edistää tekoälyyn liittyvää huippututkimusta ja koulutusta Suomessa sekä tekoälyn soveltamista yritysten ja yhteiskunnan hyödyksi. VTT:n mukaantulo vahvistaa FCAI:n mahdollisuuksia vauhdittaa suomalaisen teollisuuden uudistumista ja kilpailukykyä tekoälypohjaisten innovaatioiden avulla. 

FCAI tähtää toiminnallaan uuden sukupolven tekoälyyn, joka on ymmärrettävää, luotettavaa ja joka hyödyntää data-aineistoja tehokkaasti. FCAI:n tavoite on luoda kansallinen yliopistojen, yritysten ja tutkimuslaitoksien verkosto, joka nostaa Suomen johtavaksi maaksi tekoälyn tutkimuksessa ja tutkimustiedon hyödyntämisessä.

"Visiomme on tuoda huippututkimukseen perustuva tekoälyosaamisemme hyödyttämään ihmisten arkea, yrityksiä ja viranomaisia. FCAI:n vaikuttavuus syntyy tutkimuksesta, kasvuyritysten verkostosta, tekoälyyn liittyvästä jatkokoulutuksesta, yritysten uusista innovatiivista tuotteista ja palveluista ja fiksuihin kokeiluihin kannustavasta julkishallinnosta", sanoo akatemiaprofessori ja FCAI:n johtaja Samuel Kaski

Teollisuuden kasvusta suurin osa syntyy kyvystä hyödyntää uutta teknologiaa. Tekoäly toimii tässä teollisuuden vipuvoimana.

"Teollisuuden tuottavuuden kasvun merkittävin yksittäinen tekijä on tekoälyn ja yleisesti ICT:n hyödyntäminen. Kansalaisille uudet innovaatiot ja ratkaisut tuovat muutoksia työn sisältöön ja yhteiskunnan palveluihin. Parhaimmillaan se näkyy esimerkiksi tehokkaana ja yksilöllisenä hoitona sairauksiin", sanoo liiketoiminta-alueen johtaja Tua Huomo VTT:ltä. 

Tekoälyn tutkimuskeskus kokoaa Suomen yliopistot ja tutkimuslaitokset, teollisuuden toimijat ja julkisen sektorin kansalliseksi osaamiskeskittymäksi, joka on myös kansainvälisesti laajasti verkottunut. Uusia yrityksiä ja tutkimusorganisaatioita liittyy jatkuvasti FCAI-yhteisöön ja sen puitteissa toteutettaviin hankkeisiin. 

 

Lisää tekoälyn tutkimuskeskuksesta: www.fcai.fi

Jaa
Tua Huomo
Tua Huomo
Executive Vice President