Universumin työnantajatutkimus 2020: VTT valittu Suomen kolmanneksi houkuttelevimmaksi työnantajaksi teknisten ammattilaisten joukossa

Uutiset, VTT työpaikkana

VTT:n sijoitus nousi kuusi sijaa edellisestä, vuoden 2019 selvityksestä tekniikan alalla. Tiedot käyvät ilmi Universumin tänään 29.10. julkaistusta selvityksestä. Tulemme tarjoamaan monipuolisia ja mielenkiintoisia mahdollisuuksia tekniikan alan ammattilaisille myös tulevina vuosina.

"Olemme erittäin iloisia VTT:n sijoituksesta kolmen houkuttelevimman työnantajan joukossa. Olemme kuluneen vuoden aikana tehneet kohderyhmillemme tunnetuksi, mitä työtä meillä voi tehdä ja minkälainen VTT on työpaikkana ja työyhteisönä. Hienoa, että tämä tieto on tavoittanut kohderyhmän ja että olemme saaneet näin positiivista vastakaikua viestiimme”, sanoo VTT:n henkilöstöjohtaja Kirsi Nuotto.

VTT:llä tarvitaan uusia tekniikan alan osaajia myös ensi vuonna. Tarve tulee olemaan noin sadalle uudelle asiantuntijalle. 

"Tarvitsemme myös tulevaisuudessa monipuolista ja uutta osaamista, ja esimerkiksi kvanttiteknologia, tekoäly, koronatutkimus sekä uusiutuvat ja älykkäät energiaratkaisut ovat alueita, joille tulemme hakemaan vahvistusta."
Iris Lagerström, Manager, Talent Acquisition and Employer Branding.

Houkuttelevimman työnantajan tittelin saavutti tänä vuonna tekniikan alan ammattilaisten joukossa KONE. Houkuttelevan työnantajan tärkeimmiksi ominaisuuksiksi vastaajat listasivat kilpailukykyisen palkan, monipuoliset työtehtävät ja joustavat työskentelyolosuhteet.

Tutkimusta monipuolisissa verkostoissa ja eri aikajänteillä

VTT:llä viedään tiedettä käytäntöön soveltavan tutkimuksen avulla. VTT:llä tehdään pitkäjänteistä ja tulevaisuuteen tähtäävää tieteellistä tutkimusta ja sen avulla ratkaistaan nopeasti ja ketterässä yhteistyössä yrityskumppaneiden haasteita, uusia innovaatioita luoden. Yhteishankkeissa mukaan liittyvät myös muut tutkimuslaitokset, kansainväliset yhteistyökumppanit ja rahoittajat.

”Olemme hyvin monipuolinen työpaikka, sillä tieteellisen tutkimuksen ja asiakastyön välille mahtuu erilaisia mielenkiintoisia yhteistyömuotoja. Verkostojemme laajuus, tutkimuksen kansainvälisyys ja työmme eri aikajänteet yhdistettynä poikkitieteellisyyteen tarjoavat monia mielenkiintoisia rooleja,”
VTT:n henkilöstöjohtaja Kirsi Nuotto

Universumin tutkimuksessa haastateltiin marraskuussa 2019 - elokuussa 2020 yhteensä 7077 suomalaista ammattilaista, jotka kertoivat näkemyksiään työnantajista ja työelämästä. Vastaajamäärä on kaikkien aikojen ennätys Universumin tekemissä ammattilaistutkimuksissa.

Jaa