Syksyllä työhyvinvoinnin huomio uneen ja palautumiseen

Uutiset

Tulevana syksynä VTT:n työhyvinvoinnin painopisteenä ovat uni ja palautuminen. VTT:läisille on tarjolla muun muassa unikoulua, mindfullness-tuokioita ja hyvinvointianalyysejä.

Kuluneen vuoden työhyvinvoinnin teemat VTT:llä on vuorattu kolmen tukijalan päälle: ravinto ja liikunta ja uni & palautuminen. Teemoihin liittyen VTT:läisille on tarjoiltu tietoiskuja, luentoja sekä tapahtumia ja palveluita. Nyt syksyllä on vuorossa sukellus parempaan uneen ja palautumiseen. 

VTT:n hyvinvointitiimin vetäjä Peppi Härme pitää riittävää palautumista erityisen tärkeänä aivo- ja tietotyötä tekevillä asiantuntijoilla, sillä aivotyössä kuormitusta syntyy monen asian yhtäaikaisesta hallinnasta, keskeytyksistä ja jatkuvasta informaatiotulvasta. "Haluamme nostaa tulevana syksynä hyvinvoinnin painopisteeksi työssä jaksamisen ja tukea kampanjalla työntekijöittemme kokonaisvaltaista palautumista", kertoo Härme.

VTT:n hyvinvointitiimi on koonnut yhdessä työhyvinvoinnin yhteistyökumppaneiden kanssa paremman palautumisen ja unen tueksi tietoiskuja ja palveluita VTT:läisille. Tavoitteena on rohkaista VTT:läisiä ottamaan ohjat oman hyvinvointinsa huolehtimisesta, lisätä tietoisuutta palautumisen hyödyistä ja kannustaa tekemään sitä tukevia valintoja. 

Syksyn alkajaisiksi VTT tarjoaa 50:lle nopeimmalle hyvinvointianalyysit. Hyvinvointianalyysin avulla mitattu tieto auttaa työntekijöitä tunnistamaan omaan hyvinvointiinsa vaikuttavia tekijöitä, kuten tunnistamaan kuormittavat tekijät ja palauttavat hetket arjesta sekä parantamaan unenlaatua ja näkemään liikunnan terveysvaikutukset. 

Myös VTT:n esimiehillä on tärkeä rooli hyvinvoinnin edistäjinä. Esimiehiä ja tiiminvetäjiä kannustetaan pohtimaan, millainen vaikutus heidän tiimiensä työskentelytavoilla on tiimin jäsenten uneen, syömiseen ja fyysiseen aktiivisuuteen. Esimiehet ja henkilöstö pohtivat myös keinoja työkykyhaasteisiin työkykytilaisuuksissa syksyn aikana.

Syksyn aikana VTT:läiset pääsevät kuulemaan asiantuntijoiden luentoja liittyen uneen, palautumiseen ja stressinhallintaan. Esimerkiksi ensimmäisellä interaktiivisella luennolla opitaan tunnistamaan ja käsittelemään stressiä sekä palautumaan siitä tehokkaasti sekä jaetaan toimivimpia keinoja unenlaadun kehittämiseen.

Rentoutumiseen ja läsnäoloon henkilöstön johdattelee myös viikoittaiset Mindfullness-tuokiot. Tämän lisäksi VTT:läisille on tarjolla useita työhyvinvoinnin yhteistyökumppaneiden tuottamia työkaluja, kuten unikoulua ja verkkokursseja.

Jaa
Visiomme tulevaisuudesta

Sykemittarit ja älykellot ovat vasta alkusoittoa. Entä jos älylaitteesi osaisi kertoa pulssisi lisäksi, missä vaiheessa pyörälenkkiä kannattaa hörpätä urheilujuomaa, jotta jaksat polkea pidempään?