Sote-datan toisiokäytöllä on merkittävää potentiaalia - tervetuloa webinaariin 18.3.2021

Uutiset

Suomessa on luotu valmiuksia sosiaali- ja terveystietojen saatavuuden ja lupamenettelyjen yhtenäistämiselle, mikä luo hyvän perustan datan toisiokäyttöön tutkimuksessa ja innovaatiotoiminnassa. Sote-datan hyödyntäminen mahdollistaa resurssien säästämistä ja kansainvälisen viennin kasvua.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) tilasi osana Hyvinvoinnin tekoäly ja robotiikka -ohjelmaa selvitysprojektin, jonka tavoitteena oli kartoittaa toisiolain ja siihen liittyvien määräysten vaikutusta tekoälyteknologioihin liittyvään tutkimustoimintaan. Projektissa tarkasteltiin myös vaihtoehtoja uuden lain mukaisten tietoturvallisten laskentaympäristöjen kehittämiseen. Erityisesti selvitettiin, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia liittyy laskentaympäristöjen toteutukseen toisiolain uuden määräyksen (5.10.2020) puitteissa. Selvityksen toteutti VTT:n ja THL:n asiantuntijoista koottu projektiryhmä haastattelujen ja kirjallisuusselvityksen avulla.

Projektin tulosten perusteella terveysdatan toisiokäytöllä nähdään merkittävä potentiaali ja siihen kohdistuu paljon odotuksia tutkimusyhteisössä, valtionhallinnossa ja yrityksissä. Potentiaalin hyödyntäminen mahdollistaisi resurssien säästämisen ja tukisi uutta kansainvälistä vientiä.

Analytiikkawebinaari 18.3.

Selvityksen tuloksia ja suosituksia esitellään tarkemmin Hyteairo-ohjelman Analytiikkawebinaarissa torstaina 18.3. klo 9-11.30. Webinaari on suunnattu terveys- ja hyvinvointialan päätöksentekijöille, tutkijoille, ammattilaisille ja kehittäjille - kaikille terveyden digitalisaation tekijöille! Webinaarissa keskustellaan annetuista jatkotoimenpidesuosituksista selvityksen tekijöiden ja tärkeimpien sidosryhmien kanssa, ja myös osallistujat ovat tervetulleita esittämään kysymyksiään. Lue lisää webinaarin ohjelmasta ja ilmoittautumisesta

Hyvinvoinnin tekoäly ja robotiikka -ohjelma eli #hyteairo-ohjelma tukee ja vauhdittaa tekoälyn ja robotiikan hyödyntämistä. Hyteairo-ohjelma on kaikkien osapuolien yhteinen ohjelma yhteydenpitoon ja hyvinvointialan uudistamiseen tekoälyn ja robotiikan avulla. Ohjelman tavoitteina on nopeuttaa tekoälyn ja robotiikan hyödyntämistä hyvinvointialan palveluissa ja toimintaprosesseissa, luoda edellytyksiä tekoälyn ja robotiikan kehittämiselle ja käytölle hyvinvointialalla sekä edistää alan AiRo-teknologioiden liiketoimintaa Suomessa ja niiden vientiä. ”Tekoäly analytiikassa” on yksi ohjelman kehittämiskokonaisuuksista, ja aihealueen verkostoyhteistyötä koordinoi Oulun yliopiston Centre for Health and Technology.
 

Jaa
Juha Pajula
Juha Pajula
Jaakko Lähteenmäki
Jaakko Lähteenmäki
Principal Scientist
Visiomme tulevaisuudesta

Sykemittarit ja älykellot ovat vasta alkusoittoa. Entä jos älylaitteesi osaisi kertoa pulssisi lisäksi, missä vaiheessa pyörälenkkiä kannattaa hörpätä urheilujuomaa, jotta jaksat polkea pidempään?