IPCC:n raportti: Tehokkaita päästövähennyksia tarvitaan jo seuraavan vuosikymmenen aikana

Uutiset

Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC toteaa 4. huhtikuuta julkaisemassaan raportissa, että päästövähennystoimia on kiihdytettävä jo seuraavan vuosikymmenen aikana, jotta kansainväliset tavoitteet ilmaston lämpenemisen rajaamiseksi olisi mahdollista saavuttaa. Kasvihuonekaasupäästöt ovat kasvussa kaikilla sektoreilla ja viime vuosikymmenellä keskimääräiset kasvihuonepäästöt olivat korkeammat kuin koskaan aiemmin. Päästöjen kasvuvauhti on kuitenkin hidastunut. Teknologiset ratkaisut vuoden 2019 päästöjen puolittamiseen vuoteen 2030 mennessä ovat jo olemassa.

Raportin mukaan valtioiden tähän mennessä ilmoittamat päästövähennyssitoumukset eivät ole riittäviä, jotta ilmaston lämpeneminen voitaisiin rajata 1,5 asteeseen vuosisadan loppuun mennessä. Tähän mennessä  päätetyillä ilmastotoimilla lämpötila nousee väliaikaisesti 1,5 asteen raja-arvon yli ja vuoden 2030 jälkeen vaaditaan voimakkaita päästövähennyksiä, jotta lämpenemisen rajaaminen enintään 1,5-2 asteeseen olisi mahdollista saavuttaa.

Nykyinen päästökehitys johtaa noin kolmen asteen lämpenemiseen vuosisadan loppuun mennessä ilman nopeita ja vaikuttavia päästövähennystoimia seuraavan kahden vuosikymmenen aikana.

 "Fossiilinen energia on ollut isossa roolissa ilmastonmuutoksen aiheuttajana, ja nyt energiasiirtymä näyttelee yhtä suurimmista mahdollisuuksista ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa. Useiden vähäpäästöisten teknologioiden käyttö on tullut halvemmaksi ja niiden käyttöönotto on nopeutunut", sanoo VTT:n tutkimusalueen johtaja Antti Arasto.

Lue koko tiedote Ympäristöministeriön sivuilta.

Jaa
Tiina Koljonen
Tiina Koljonen
Research Team Leader
Laura Sokka
Laura Sokka
Antti Arasto
Antti Arasto

Ilmastonmuutos on hillittävissä, mutta vaatii kaikilla aloilla ripeitä toimia. Edistämme asiakkaidemme kanssa siirtymistä puhtaaseen energiasysteemiin ja irrottautumista fossiilisesta taloudesta.