Boreaalisen vyöhykkeen akateeminen yhteistyö vauhdittamaan biopohjaisia innovaatioita

Uutiset

Aalto-yliopisto, VTT ja University of British Columbia (UBC) yhdistävät vahvan biopohjaisten materiaalien osaamisensa Boreal Alliance -kumppanuuden myötä. Yhteistyö konkretisoituu FinnCERES-lippulaivahankkeen ja UBC:n BioProducts Instituten kautta.

KKanadalla ja Suomella on paljon yhtäläisyyksiä yhteistyön tueksi: maiden sijainti pohjoisella havumetsävyöhykkeellä, metsien keskeinen merkitys kulttuurissa, yhteiskuntien sitoutuminen kestävään kehitykseen ja korkea innovaatio-osaaminen.

Boreal Alliance -yhteistyön tavoitteena on edistää biopohjaisia materiaali- innovaatioita tutkimuksen ja tieteen avulla. Tiedonvaihtoa edesauttavat esimerkiksi vierailevat tutkijatohtorit ja professorit. Tavoitteena on myös kehittää yhteisohjattuja väitöskirjoja sekä helpottaa pääsyä kumppaneiden tutkimusinfrastruktuureihin. Allianssin jäsenet levittävät tietoa toistensa tapahtumista ja järjestävät yhteisiä seminaareja. Yhteistyön tavoitteena on myös tuottaa tutkittua tietoa päätöksenteon ja uusien standardien tueksi, ja siten edistää kestävää kehitystä ja innovaatioita. Myös muut aiheesta kiinnostuneet akateemiset kumppanit ovat tervetulleita hankkeeseen mukaan.

Lisätietoja

Orlando Rojas, [email protected], [email protected]
Tekla Tammelin, [email protected]
Monika Österberg, [email protected]

FinnCERES

Bioproducts Institute

University of British Columbia on maailmanlaajuinen opetuksen, oppimisen ja tutkimuksen keskus, joka on johdonmukaisesti sijoittunut maailman 20 parhaan julkisen yliopiston joukkoon ja joka on äskettäin tunnustettu Pohjois-Amerikan kansainvälisimmäksi yliopistoksi.

Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Tunnistamme ja ratkaisemme yhteiskunnan suuria haasteita ja rakennamme innovatiivista tulevaisuutta. Yliopistossa on kuusi korkeakoulua, lähes 11 000 opiskelijaa ja henkilöstöä noin 4000, joista lähes 400 on professoreita. Pääkampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

Jaa
Tekla Tammelin
Tekla Tammelin
Research Professor
Visiomme tulevaisuudesta

Olipa kyse tekstiiliteollisuudesta, rakentamisesta tai energian varastoinnista, koko teollisuuden energiatehokas arvoketju voi hyödyntää uusiutuvia ja uudelleenkäytettäviä materiaaleja kannattavasti tieteen avulla.