Työkoneiden vähäpäästöisyyden kehittämiseen tähtäävä yhteistyö alkaa

Uutiset

VTT ja Oulun ammattikorkeakoulu ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen työkoneiden tutkimus- ja kehitysympäristö NUVE-LABin hyödyntämisestä tutkimushankkeissa.

Oulun ammattikorkeakoulun Linnanmaan kampuksella sijaitseva NUVE-LAB tarjoaa Euroopassa uusia mahdollisuuksia raskaiden työkoneiden kokeelliseen tutkimukseen ja kehittämiseen. VTT puolestaan on alan johtavia tutkimusorganisaatioita Euroopassa.

– Yhteistyön kautta voimme tuottaa työkoneiden arvoketjulle uusia tutkimuspalveluja, joita kumpikaan taho ei pystyisi yksin tarjoamaan, kehittämispäällikkö Jukka Säkkinen NUVE-LABilta toteaa. 

– Oamkin ja VTT:n yhteistyön mahdollistamista tutkimushankkeista hyötyvät etenkin yritykset, jotka kehittävät uutta teknologiaa työkonesektorin päästöjen vähentämiseksi, kertoo teknologiapäällikkö Taneli Fabritius VTT:ltä.

Yhteistyössä painottuvat ajoneuvojen päästöjen vähentäminen ja digitalisaatio

NUVE-LAB-ympäristö yhdistettynä Suomen johtavan tutkimusorganisaation osaamiseen VTT:llä luo alan parhaat tutkimus- ja kehitysmahdollisuudet vähäpäästöisille raskaille työkoneille. Yhteistyö antaa Suomen työkoneteollisuudelle ensiluokkaiset kehitysmahdollisuudet pitkälle tulevaisuuteen.  

VTT:llä on Euroopan johtavaa osaamista uusiutuvista polttoaineista ja ajoneuvojen energiatehokkuudesta, mutta raskaiden työkoneiden kokeellisen testauksen valmiudessa on ollut aukko, jonka NUVE-LAB täyttää. VTT:n päästötutkimuksen osaamisella voidaan puolestaan laajentaa ympäristön hyödyntämistä hybridisähköisten työkoneiden tutkimuksessa. VTT:llä on myös laajasti ajoneuvojen päästöjen määrittämiseen liittyvää mittauskalustoa, joilla päästötutkimukseen tarvittavat mittaukset voidaan suorittaa myös NUVE-LABin tiloissa.
 
Digitalisaatiota yhteistyössä kehitetään muun muassa yhdistämällä VTT:n mallinnus- ja simulointiosaaminen NUVE-LABin kanssa. NUVE-LABin laboratoriotason HiL (hardware-in-the-loop)-simulointiympäristö tehostaa autonomisen ajamisen tutkimista ja kehittämistä, lyhentää tuotekehitysaikaa ja nopeuttaa uusien tuotteiden kaupallistamista. Ajoneuvomallinnukseen ja HiL-menetelmien hyödyntämiseen liittyy myös datapohjaisen yhteistyön kehittäminen.  

– Työkoneiden sähköistymiseen liittyvän TKI-toiminnan kokeelliset valmiudet ovat NUVE-LABin myötä ainutlaatuiset koko Pohjois-Euroopassa, ja VTT:n tahtotila on hyödyntää uutta laboratoriota Suomelle tärkeän työkonesektorin tarpeisiin teknologiakehityksen nopeuttamiseksi, Fabritius summaa yhteistyön merkitystä.

Jaa
Taneli Fabritius
Taneli Fabritius
Research Team Leader
Visiomme tulevaisuudesta

Sähköautot ja kaupunkipyöräily ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina. Uusia innovaatiota syntyy kiihtyvää tahtia, ja teknologia mahdollistaa mitä mullistavimpia ratkaisuja.