Tulevaisuuden biotalous tarvitsee synteettistä biologiaa

Verkkotapahtuma
Suomi

-

Synteettisen biologian avulla voidaan tuottaa kestäviä materiaaleja, kemikaaleja, lääkeaineita ja polttoaineita. Suomessa yritykset ja tutkimuslaitokset vievät kehitystä eteenpäin Synbio Powerhouse -ekosysteemissä, jota ovat rahoittaneet mm. VTT, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Aalto-yliopisto sekä Sitra.

Tervetuloa mukaan Synbio Powerhouse -seminaariin, jossa ekosysteemi esittelee kolmivuotisen taipaleensa kunniaksi suomalaisen bioteknologian huippututkimusta.

Aika: 29.9.2021 klo 14 - 16.30
Paikka: verkkotapahtuma 
Kieli: englanti
 
Ihmiskuntaa kohtaavien ennennäkemättömien haasteiden edessä tarvitaan uusia ratkaisuja.  Synteettinen biologia avaa mahdollisuuksia ottaa käyttöön uusiutuvista lähteistä peräisin olevat sivuvirrat ja jätevirrat. Sen avulla voidaan luoda solutehtaita, tuottaa kestävämpiä materiaaleja, polttoaineita, lääkeaineita ja kemikaaleja sekä lisätä esimerkiksi jo olemassa olevien metsäteollisuuden tuotteiden jalostusarvoa. Kansainvälinen liikkeenjohdon konsulttiyritys McKinsey on arvioinut synteettisen biologian taloudellisen vaikutuksen olevan jopa neljä triljoonaa dollaria tulevan vuosikymmenen aikana.

“Luonto tarjoaa tutkijoille rajattoman määrän inspiraatiota ja loputtoman varaston monitaitoisia mikro-organismeja. Synteettinen biologia puolestaan tarjoaa tarvittavat menetelmät. Eri tieteenalojen tutkijat, tutkimuslaitokset ja yksityinen sektori yhdistävät voimansa Synbio Powerhouse -ekosysteemissä haasteiden edellyttämien muutosten saavuttamiseksi”, sanoo VTT:n Co-Creation Manager Tuula Palmén
 
Tutkijat esittelevät seminaarissa suomalaisen huippututkimuksen esimerkkejä, joissa laboratoriokokeista on edetty pilotointiasteelle. Mukana on muun muassa sienirihmastosta tehtyä nahkaa sekä mikrobien tuottamia väriaineita, kemikaaleja, muoveja ja selluloosaa.  

Finnfoamin toimitusjohtaja Henry Nieminen esittelee uuden biopohjaisen vastineen polystyreenille.  Sen valmistuksessa on tavoitteena hyödyntää soijantuotannossa syntyvää aiemmin hyödyntämätöntä jätettä, josta voidaan tuottaa mikrobien avulla biohajoavaa PLA-muovia. 

VTT:n tutkija Pezhman Mohammad on ryhmineen julkaissut hiljattain tutkimuksen, jossa on kehitetty erittäin suorituskykyinen biokomposiitti. Hankkeessa on otettu mallia sirkkaäyriäisen eturaajan lujasta rakenteesta yhdistämällä selluloosananokristalleja proteiineihin. Iskunkestävänä materiaalia voidaan tulevaisuudessa käyttää esimerkiksi hammasimplanteissa, urheiluvälineissä, luotiliiveissä, ilma-alusten rungoissa tai tuulilasien pinnoituksissa.
 
Kaikki seminaarissa läsnä olevat tutkijat vastaavat katsojien kysymyksiin reaaliajassa.  Tapahtuman dokumentaarinen osuus julkaistaan YouTubessa seminaarin jälkeen.
 
Ohjelma ja esiintyjälista: 
https://www.synbio.fi/event-details/annual-seminar-why-the-bioeconomy-needs-synthetic-biology

Ilmoittautuminen: Synbio Powerhouse Ecosystem Online Event: Why the Bioeconomy needs Synthetic Biology (lyyti.fi) 
 

Jaa