VTT:n johtoryhmään uusia nimiä talon sisältä ja ulkoa – Kokemus sekä tuloksellisuus ja kasvuhakuisuus näkyvät valinnoissa

Uutiset, Yhtiötiedotteet

VTT uudistaa johtoryhmäänsä  ja nimittää uudet vetäjät keväällä avautuneille ylimmän johdon vastuualueille.

Toimitusjohtaja Antti Vasara korostaa vaikuttavuutta, tuloksellisuutta, asiantuntemusta ja kasvuhakuisuutta: "Huippuasiantuntijoillaan yhtiö haluaa luoda vaikuttavuutta ja edellytyksiä asiakkaiden ja Suomen kasvulle. Johtoryhmän rakenne ja nyt nimitetyt uudet vetäjät antavat omalta osaltaan hyvät lähtökohdat tämän toteuttamiselle. Uudet johtoryhmän jäsenet uudistavat ja täydentävät omalla osaamisellaan VTT:n johtoa."

Yhtiön uudeksi talousjohtajaksi nimitetään Tanja Huoponen (KTM). Hän on  toiminut viimeksi pohjoismaisessa TDC-konsernissa Suomen maayhtiön talousjohtajana. Huoposella on vahva kokemus tuloksellisesta talousjohtamisesta sekä talouden ja hallinnon prosessien kehittämisestä siten, että asiakastyytyväisyys kasvaa. Tanja Huoponen aloittaa VTT:llä 8. elokuuta. "VTT:n talousjohtajan tehtävä on erittäin mielenkiintoinen mahdollisuus työskennellä johtavassa T&K-organisaatiossa Pohjoismaissa ja olla mukana teknologia-alan ammattilaisten kanssa vahvistamassa Suomen kilpailukykyä", Huoponen toteaa. 

VTT:n uudeksi henkilöstöjohtajaksi nimitetään Kirsi Nuotto (FM). Hänellä on vahva HR-asiantuntijuustausta mm. Cargotecistä ja viimeksi Outotecistä, joissa hän toimi henkilöstöjohtajana. Nuotto aloittaa uudessa tehtävässään 15. elokuuta. "On hienoa päästä VTT:lle tekemään työtä yhdessä alansa huippuosaajien kanssa. Yhtiön uusiutuminen sekä kulttuurin ja johtajuuden jatkuva kehittäminen ovat haasteita, jotka innostavat", sanoo Kirsi Nuotto. Nykyinen henkilöstöjohtaja Riitta Tolvanen jatkaa Nuoton apuna, kunnes siirtyy eläkkeelle syksyn aikana.

Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät -liiketoiminta-alueen vetäjäksi (Executive Vice President) nimitetään Erja Turunen (TkT). Hän aloittaa uudessa tehtävässä 1. elokuuta ja siirtyy siihen saman liiketoiminta-alueen tutkimusjohtajan tehtävästä. "Digitalisaatio muuttaa jatkuvasti toimintaympäristöämme. Tämä vaatii VTT:ltä ainutlaatuista osaamista, uusia palveluita ja toimintamalleja sekä lisääntyvää ketteryyttä kehittyä yhdessä asiakkaidemme kanssa. Näin haluamme toimia", Turunen sanoo. Liiketoiminta-alueen nykyinen vetäjä Jouko Suokas jää eläkkeelle ja jatkaa Turusen tukena syyskuun loppuun saakka. 

Tietointensiiviset tuotteet ja palvelut -liiketoiminta-alueen vetäjä Petri Kalliokoski nimitetään toimitusjohtajan varamieheksi 1. elokuuta alkaen.

Katri Kallio (TkT) nimitetään strategiapäälliköksi ja johtoryhmän jäseneksi 1. elokuuta alkaen. Kallio on innovaatiojohtamisesta väitellyt tekniikan tohtori, ja hänellä on kokemusta innovaatiojohtamisen käytännöistä useista suomalaisista asiantuntijaorganisaatioista. Kevään aikana Kallio on ohjannut VTT:n uutta strategiaprosessia yhdessä johdon, yhtiön muiden asiantuntijoiden ja sidosryhmien kanssa.

Johtoryhmässä jatkavat aiemmissa tehtävissään Anne-Christine Ritschkoff, tieteellinen johtaja,  Olli Ernvall,viestintä ja Matti Karhunen, lakiasiat sekä henkilöstön edustajana Anu Vaari.

Jaa
Antti Vasara
Antti Vasara