VTT julkaisi ensimmäisen kartan Suomen tieteestä: Suomen tiede on monimuotoistunut

Uutiset, Lehdistötiedote

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy analysoi Suomen tutkimusjärjestelmän muutoksia 1995 - 2011 ja julkaisi ensimmäistä kertaa kartan Suomen tieteestä. Suomen tiede on monimuotoistunut, ja perinteisten lääke- ja luonnontieteiden rinnalle on noussut uusi vahva kasvun tukijalka informaatioteknologiasta sekä yhteiskunta- ja taloustieteistä.

Suomen tiedejärjestelmän voimakkaiden muutosten keskellä on tärkeä ymmärtää, mistä Suomen tiede koostuu. Viime aikoina vilkasta keskustelua ovat synnyttäneet suunnitellut rahoitusleikkaukset, vaatimukset yliopistojen roolien selkeyttämisestä, strategisten painopistealueiden valinnat sekä yliopistojen tulosten laadun mittaaminen.  

VTT:n tieteellinen johtaja Anne Ritschkoff painottaa, että yliopistoilla ja soveltavan tutkimuksen laitoksilla on kullakin omat roolinsa. Tarvitaan tutkimuksen vaikuttavuutta, joka syntyy vain soveltavan ja perustutkimuksen saumattomasta yhteistyöstä. Lisäksi hän toteaa tutkimusrahoitukseen ja tutkimusorganisaatioihin nyt kohdistettavilla muutoksilla on seurauksia, joiden vaikutuksia Suomen innovaatiokyvykkyyteen on kyettävä ennakoimaan ja mittaamaan. 

VTT:n CEK-hankkeessa analysoitiin Suomen tutkimusjärjestelmän muutoksia. Tutkimuksessa luotiin ensimmäistä kertaa myös luonnollisen kielen analyysiin pohjautuva kartta Suomen tieteellisestä tuotannosta. 

Tutkimus osoitti, että Suomen tiede on monimuotoistunut. Suomen tiede on perinteisesti nojannut kahdelle tukijalalle: lääke- ja luonnontieteen tutkimukseen. Näiden rinnalle on kehittymässä uusi, kansainvälisesti merkittävä tukijalka, joka koostuu laajasti informaatioteknologian, yhteiskunta- ja kauppatieteen tutkimuksesta. Tämä yhdistelmä on ollut Suomen tieteen merkittävin kasvukomponentti, kun tuloksia mitataan kansainvälisillä tiedejulkaisuilla. Vielä on kuitenkin epäselvää, mitkä yksittäiset kasvavat tutkimusaiheet näyttelevät merkittävää roolia Suomen tutkimuskartalla tulevaisuudessa.  

Uusi, luonnollisen kielen analyysiin ja koneoppimiseen perustuva lähestymistapa nostaa esille mielenkiintoisia Suomen tieteen kasvualoja.  Näitä ovat: lääketieteen tuki- ja liikuntaelin sairauksiin liittyvä tutkimus, kauppa- ja taloustiede, koulutukseen liittyvä tutkimus sekä materiaalitiede, erityisesti ALD-tekniikka (Atomic Layer Deposition).  

Suomessa on käynnissä merkittävä yhteiskunnallinen rakennemuutos, ja sen myötä tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän vaikuttavuusarvioinnin merkitys poliittisessa päätöksenteossa kasvaa. Tiede- ja innovaatiopoliittisen päätöksenteon tulisi kuitenkin pohjautua tutkittuun ja luotettavaan tietoon. Kaavaillut merkittävät muutokset tutkimusrahoitukseen, tutkimusorganisaatioiden toimintaan ja painotukset perus- ja soveltavan tutkimuksen välillä tarvitsevat rinnalleen mittareita, joilla voidaan luotettavasti arvioida muuttuvaa tutkimuskenttää sekä tiedepoliittisten päätösten vaikutuksia. 

CEK-tutkimushanketta on rahoittanut Innovaatiorahoituskeskus Tekes. 

Artikkeli: Arho Suomisen ja Hannes Toivasen Suomen tieteen karttaa käsittelevä artikkeli on julkaistu arvostetussa Journal of the Association for Information Science and Technology -julkaisussa ja on vapaasti saatavilla: http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/asi.23596/abstract

Kuva: Suomen tieteen kartta

Jaa