VTT on mukana TeleQuant-konsortiossa edistämässä kvanttiviestintää Suomeen

Projektiuutiset

VTT on mukana TeleQuant-hankkeessa, joka on yksi Business Finlandilta Näytönpaikka-rahoituksen saaneista tutkimushankkeista. Business Finlandin pitkän tähtäimen tavoitteena on mahdollistaa visionäärisillä Näytönpaikka-avauksilla hyvinvointia, osaamista ja liiketoimintaa Suomelle. Tampereen yliopiston johtamaan tutkimuskonsortioon kuuluvat VTT, Aalto-yliopisto. Business Finland myönsi TeleQuant-hankkeelle rahoitusta yhteensä 2 miljoonan euroa, josta VTT:n osuus on 749 900 euroa.

Kun kvanttitietokoneesta tulee todellisuutta, perinteiset viestintäprotokollat eivät välttämättä enää takaa turvallista tiedonsiirtoa. Toisaalta kvanttimekaniikan periaatteisiin perustuva kvanttiviestinnän tutkimusalue tarjoaa tähän lupaavan ratkaisun. 

TeleQuant-projektissa hyödynnetään VTT:n fotoniikan sekä suprajohtavien teknologioiden ja kvanttiteknologioiden osaamista kvanttiviestinnän tärkeimpien komponenttien kehittämisessä.  

"Projektin odotetaan vahvistavan Suomen resilienssiä kvanttiviestinnässä ja siihen liittyvissä teknologioissa", sanoo tutkija ja VTT:n TeleQuant-projektipäällikkö George Thomas

Tutkimusyhteisö on innoissaan Business Finlandin uudesta Rise to Challenges -rahoitusmallista. Se tukee erittäin kunnianhimoisten tutkimusideoiden pitkän aikavälin eli enintään viisi vuotta kestävien projektien kehittämistä.

”Odotan innolla TeleQuant-konsortion tuloksien vaikutusta kvanttiviestinnän liiketoiminta-alaan", toteaa VTT:n kvanttiteknologian tutkimuspäällikkö Anu Kärkkäinen

Lisätietoja 
George Thomas, tutkija
tel. +358 503073919, [email protected]

Share
George Thomas
George Thomas
Research Scientist
Anu Kärkkäinen
Anu Kärkkäinen