KETO-hankkeessa kehitetään ratkaisuja vihreän siirtymän ja digitalisaation edistämiseksi

Projektiuutiset

Kestävän kasvun kehitysympäristöjen toteutuspolku KETO on VTT:n, Espoon kaupungin, Aalto-yliopiston, Ominan ja yrityskumppaneiden yhteishanke, jossa kehitetään yritysten ja koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden yhteistyötä sekä luodaan huipputason tutkimusinfrastruktuuria.

KETOhanke toteutetaan  Euroopan Unionin REACTEU EAKRrahoituksella ja rahoitus on osa Euroopan Unionin covid19pandemian johdosta toteuttamia toimia.
Kestävän kasvun kehitysympäristöjen toteutuspolku KETO-hanke toteutetaan Euroopan Unionin REACT-EU EAKR-rahoituksella ja rahoitus on osa Euroopan Unionin covid-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.

Kaksivuotisen EU-rahoitteisen hankkeen tavoitteena on vauhdittaa vihreää siirtymää ja edistää digitaalisten ratkaisujen käyttöä ratkomalla kaupunkikehittämiseen, liikenteeseen, energiaan ja kiertotalouteen liittyviä haasteita. Hankkeessa määritellään suuntaviivat kolmelle kehitysympäristölle, joissa kaupungit, yritykset, tutkimusorganisaatiot, oppilaitokset ja asukkaat voivat yhdessä kehittää, toteuttaa ja testata uusia kestäviä ratkaisuja.

Kestävä kaupunkikehitys vaatii käytännönläheistä otetta

Todellisille kaupunkialueille Espoon Otaniemi-Keilaniemeen, Keraan ja Kiviruukkiin sijoittuvat kehitysympäristöt mahdollistavat ensiluokkaiset olosuhteet aiempaa käytännönläheisempään ja ihmiskeskeisempään tutkimus- ja kehitystyöhön. Otaniemen alueella keskitytään energian ja liikkumisen ratkaisuihin, Kerassa rakentamiseen ja Kiviruukissa ruokajärjestelmän ja kiertotalouden toimintaympäristöihin.

KETO-hanke muodostaa suoran yhteyden VTT:n ekosysteemityöhön, ja esimerkiksi Smart Otaniemi -innovaatioekosysteemin jatkokehitykseen. Eri kehitysympäristöjen välille syntyy synergiaa, jonka edistää monipuolista innovaatiotoimintaa ja yritysyhteistyötä. Kansainvälisesti skaalattavat älykkäät ratkaisut ovat avain vihreän siirtymän ja digitalisaation kestävään toteutukseen globaaleilla markkinoilla – yhteiskehittäminen puolestaan avaa monenlaisille toimijoille mahdollisuuksia kehittää korkean vaikuttavuuden tuotteita ja palveluita vastaamaan kasvavaan kysyntään.

Hankkeessa toteutetaan sekä nopeasti käyttöönotettavia ratkaisuja että luodaan edellytyksiä tulevaisuuden työpaikoille ja kilpailukyvylle. Toimenpiteiden vaikutuksia arvioidaan kestävän kehityksen näkökulmista, joita ovat taloudellinen, ekologinen sekä sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. 

Hankkeen kesto:

1.6.2021-31.8.2023

Yhteyshenkilö VTT:llä:

Eveliina Grönroos, [email protected]

Yhteistyökumppanit:

Espoo, Aalto-yliopisto, Omnia

 

Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Espoon kaupunki, Aaltoyliopisto, Omnia, VTT
Share