Tour de Chips -pyöräily Oulusta Espooseen tuo esiin siruteknologian tärkeyttä

Uutiset

Toista kertaa järjestettävä Tour de Chips (TdC) on nelipäiväinen tapahtuma, missä pyöräillään Oulusta Tampereen kautta Espooseen 8.–11.8.2025. Tempaus yhdistää puolijohdeteknologian suunnittelun ja valmistuksen tärkeimmät osaamiskeskittymät Suomessa. Samalla se pyrkii tuomaan esiin puolijohdesiruihin liittyvän teknologian tärkeyttä yhteiskunnalle, taloudelle ja kansalliselle turvallisuudelle.

Vuoden 2025 Tour de Chips on jatkoa vuotta aiemmin järjestetylle ja hyvin onnistuneelle TdC'24-tapahtumalle. Tapahtuma on VTT:llä alun perin ideoitu ja vapaaehtoisvoimin järjestetty tempaus, johon osallistuu pyöräilijöitä ja sponsoreita etenkin puolijohdealan yritysten ja muiden alan toimijoiden keskuudesta. Tämän vuoden tapahtumaan on osallistumassa 16 pyöräilijää, joiden on kaikkien tarkoitus pyöräillä neljässä päivässä n. 700 km:n matka Oulusta Espooseen. Heitä on tukemassa kaksi huoltajaa ja kaksi huoltoautoa.

Kuntoliikunnan hyötyjen lisäksi TdC'25 pyrkii tuomaan esiin puolijohdesiruihin liittyvän teknologian tärkeyttä, mikä korostuu nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa ja osoittautui kriittiseksi jo koronaepidemian aikana. Puolijohteet ja niistä valmistetut sirut (engl. chips) ovat kriittisiä yhteiskunnan perustoimintojen varmistamisessa. Ilman niitä eivät toimi sen paremmin älypuhelimet ja tietokoneet kuin autot tai internet, tekoälystä puhumattakaan. Suomen on tärkeä turvata huoltovarmuus myös puolijohteissa, joiden toimitusketjut ovat erittäin mutkikkaita ja hajautuvat ympäri maailman. Puolijohdekomponenttien kehitys, valmistus ja jakelu ovat alttiina erilaisille häiriötekijöille. Sirutoimitusten järkkyminen näkyy nopeasti niin teollisuusyritysten kuin kuluttajien arjessa.

Puolijohdealalla on erittäin vahvat kasvunäkymät niin kansainvälisesti kuin Suomessakin. Kasvua on jo pidempään siivittänyt yhteiskunnan digitalisaatio ja sähköistyminen, sekä viime vuosina vielä erityisesti tekoäly- ja kvanttiteknologioiden nopea kehitys. Suomen puolijohdeala tavoittelee alan liikevaihdon kolminkertaistamista vuoteen 2035 mennessä. Vuonna 2024 julkaistu puolijohdealan kansallinen strategia kuitenkin korostaa, että näin merkittävän kasvun saavuttaminen edellyttää panostuksia koulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen, sekä uusien osaajien houkutteluun ja alan tunnettuuden kasvattamiseen.

Sekä Euroopan Unioni (EU) että Suomen valtio ovat jo tehneet merkittäviä panostuksia puolijohdeteknologian kehittämiseen ja siihen liittyvän kilpailukyvyn parantamiseen. Siruja Euroopalle -hankkeen puitteissa on jo käynnistetty viisi siruteknologian kehittämistä tukevaa pilottilinjaa, joista neljässä on mukana VTT ja viidennessä Tampereen yliopisto. Kvanttiteknologioiden kehittämistä tukemaan on vielä tarkoitus käynnistää kahdeksan uutta pilottilinjaa. Näistä on kerrottu tarkemmin VTT:n blogissa.

Neljässä päivässä Oulusta Tampereen kautta Espooseen

Tour de Chips 2025 käynnistyy perjantaina 8.8. klo 11 ja lähtijöitä voi tulla kannustamaan VTT:n Oulun toimipisteeseen osoitteeseen Kaitoväylä 1, Oulu. Reitti kulkee Kuortaneen ja Tampereen kautta Espooseen (Micronova, Tietotie 3), minne on tavoitteena saapua maanantaina 11.8. noin klo 18. Päivittäinen ajomatka on 135–190 kilometriä ja tavoiteltu keskimääräinen ajonopeus noin 25-27 km/h.

Pyöräilytapahtuman sponsoreina toimivat VTT, Murata Electronics Oy, Okmetic Oy, SemiQon Technologies Oy ja SiTime Finland Oy. VTT on laajasti mukana erilaisten sähköisten, optisten, mekaanisten ja kvanttimekaanisten puolijohdesirujen kehittämisessä, mikä tapahtuu pääosin Micronovan puhdastiloissa Espoossa. Sirujen paketointia tehdään myös Oulussa. Murata keskittyy Vantaalla etenkin mikroelektromekaanisten (MEMS) liikeantureiden kehittämiseen ja valmistamiseen. Niitä käytetään ajoneuvojen turvallisuuskriittisissä järjestelmissä, terveysteknologiassa (esimerkiksi sydämentahdistimissa) ja erilaisissa teollisissa sovelluksissa. Okmetic puolestaan kehittää ja valmistaa räätälöityjä piikiekkoja vaativiin tarpeisiin. Sen tehdaslaajennus Vantaalla kasvattaa merkittävästi 200 mm piikiekkojen valmistuskapasiteettia vuonna 2025. Espoon Otaniemessä toimiva SemiQon on suomalainen piipohjaiseen kvanttiteknologiaan erikoistunut kasvuyritys, joka kehittää skaalautuvia ja kustannustehokkaita ratkaisuja tulevaisuuden kvanttitietokoneita varten. SiTime taas on erikoistunut tarkkuusajoitukseen ja toimittanut siihen liittyen jo yli 3,5 miljardia komponenttia tuhansiin eri käyttökohteisiin. 

Tour de Chips 2025
Jaa
Timo Aalto
Timo Aalto
Research Team Leader