VTT:n johtama SUPREME-pilottilinjakonsortio vie eteenpäin suprajohtavan teknologian teollistamista EU-alueella

Uutiset, Lehdistötiedote

Euroopan unioni on myöntänyt 25 miljoonaa euroa SUPREME-konsortiolle, mikä on merkittävä virstanpylväs suprajohtavien kvanttiteknologioiden teollistamiseksi Euroopassa. Yhdessä jäsenmaiden kansallisen rahoituksen kanssa kokonaisrahoitus yltää 50 miljoonaan euroon. Hankkeen tavoitteena on kehittää suprajohtavien sirujen prosessointiteknologioita ja tarjota niitä teollisuuden ja tiedeyhteisön käyttöön. Hankkeen ensimmäinen vaihe käynnistyy vuoden 2026 alussa ja kestää 3,5 vuotta. Siihen osallistuu 23 yhteistyökumppania kahdeksasta EU:n jäsenvaltiosta.

SUPREME-hankkeen tarkoituksena on teollistaa suprajohtavia kvanttiteknologioita ja vahvistaa Euroopan asemaa kvantti-innovoinnin johtajana. Hankkeessa kehitetään skaalautuvia ja toistettavia suprajohtavien kvanttisirujen valmistusprosesseja ja tuodaan ne Euroopan suurten yritysten, pk- ja startup-yritysten sekä tiedeyhteisön saataville. 

Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 50 miljoonaa euroa, ja sitä rahoittavat EU Chips Joint Undertaking -siruyhteisyritys ja kansalliset rahoituslaitokset. Rahoituspäätökset kattavat hankkeen ensimmäisen vaiheen, joka kestää 3,5 vuotta.

”SUPREME-hankkeen tehtävänä on vahvistaa Euroopan kvanttiekosysteemiä. Varmistamme, että hankkeessa kehitetyt innovaatiot voidaan ottaa laajasti käyttöön yrityksissä eri puolilla Eurooppaa, mikä viime kädessä tuottaa merkittävää markkinavaikutusta. Tuemme tätä toteuttamalla kunnianhimoista toimintasuunnitelmaa, joka ohjaa ja nopeuttaa suprajohtavien kvanttiteknologioiden teollistamista”, sanoo VTT:n mikroelektroniikan ja kvanttitutkimuksen johtaja ja konsortion koordinaattori Pekka Pursula.

Keskeisenä tavoitteena on kehittää vakaata teknologiaa teollisuuden ja tiedeyhteisön käyttöön. Yksi merkittävimmistä virstanpylväistä on 200 kubittia sisältävän 3D-integroidun kubittimoduulin valmistaminen. Sillä osoitetaan suprajohtavien kvanttisirujen keskeisten valmistusprosessien parantunut vakaus ja toistettavuus.

SUPREME-hankkeessa keskitytään muun muassa kulmahöyrystettyjen ja etsattujen liitosten, 3D-integraation ja hybridiprosessien kaltaisten keskeisten kvanttiprosessien kehittämiseen ja validointiin. Prosesseja voidaan soveltaa kvanttilaskennassa, kvanttiantureissa ja kvanttiviestinnässä. Tavoitteena on saavuttaa teknologian valmiustaso TRL 6 ja valmistusvalmiustaso MRL 6.

Euroopan teollisuuden kasvun ja innovoinnin mahdollistaminen

Vaikuttavuuden maksimoimiseksi SUPREME-hanke tuo valmistusprosessinsa yritysten saataville tarjoamalla pilotointipalveluja. Teknologioiden käyttö tapahtuu prosessisuunnittelupakettien ja pilotointiajojen avulla, jotta yritykset voivat suunnitella ja kehittää omia kvanttilaitteitaan ja -järjestelmiään. 

Hankkeen jaetun tuotantoajon malli on erityisen merkittävä alkuvaiheen yrityksille, sillä se mahdollistaa täysimittaisen kiekonvalmistusajon kustannusten jakamisen useiden käyttäjien kesken. Prosessisuunnittelupaketit (PDK) tarjoavat suunnittelusäännöt ja validoidut prosessimääritykset.

SUPREME-hanke on sitoutunut vahvistamaan Euroopan kvanttiteknologian asemaa luomalla perustaa Euroopan teknologiaomavaraisuudelle suprajohtavien kvanttiteknologioiden alalla. Se edistää merkittävästi EU:n kvantti- ja sirutavoitteita.

Konsortion jäsenet

Konsortio kokoaa yhteen eurooppalaisten korkeakoulujen, tutkimus- ja teknologiaorganisaatioiden sekä teollisuusteknologian kehittäjien ja loppukäyttäjien suprajohdeteknologiaan liittyvän asiantuntemuksen. 

Konsortioon kuuluvat seuraavat 23 yhteistyökumppania kahdeksasta EU:n jäsenvaltiosta: 

  • Tutkimusorganisaatiot ja tiedeyhteisö: VTT, koordinaattori (Suomi); TNO (Alankomaat); Delft University of Technology (Alankomaat); Bayerische Akademie Der Wissenschaften (Saksa); Fraunhofer Gesellschaft für Angewandte Forschung e.V. (Saksa); Max-Planck-Gesellschaft (Saksa); Leibniz Institute of Photonic Technology e.V. (Saksa); The French Alternative Energies and Atomic Energy Commission - CEA (Ranska); University of Naples Federico II (Italia); Fondazione Bruno Kessler (Italia); Institut de Física d’Altes Energies - IFAE (Espanja); Silicon Austria Labs (Itävalta)
  • Suuret yritykset: Infineon Technologies AG (Saksa); IQM Finland Oy (Suomi)
  • Pienet ja keskisuuret yritykset: Arctic Instruments Oy (Suomi); Alice & Bob (Ranska); QuantWare BV (Alankomaat); Single Quantum BV (Alankomaat); QphoX BV (Alankomaat); Peak Quantum GmbH (Saksa); Silent Waves (Ranska); Amires, The Business Innovation Management Institute (Tšekki); Qilimanjaro Quantum Tech S.L. (Espanja)
     

Lisätietoja

VTT
Pekka Pursula, Mikroelektroniikan ja kvanttiteknologian tutkimusalueen johtaja ja SUPREME-konsortion koordinaattori
[email protected], puh. 040 738 4986

VTT
Paula Bergqvist, viestintäpäällikkö, [email protected], puh. 050 566 5160

Jaa
Pekka Pursula
Pekka Pursula