VTT:n iBEX-ohjelma ratkaisee globaaleja ongelmia

Uutiset, Lehdistötiedote

VTT:n iBex-ohjelma vie tutkimustyötä entistä ratkaisukeskeisempään suuntaan.

– Ohjelman tarkoitus on tarttua suuriin globaaleihin haasteisiin ja etsiä niihin ratkaisuja tiiviissä yhteistyössä ympäröivän yhteiskunnan ja teollisuuden kanssa, kiteyttää VTT:n strategiajohtaja Katri Kallio.

 – Maailman muuttuessa yhä nopeammin myös soveltavaa tutkimusta on tehtävä entistä nopeammin ja rohkeammin.  

Ohjelmassa ratkaistavat haasteet ovat peräisin VTT:n tutkijoilta. Ehdotuksia vuoden 2018 ohjelmaan saatiin yhteensä 131. Näistä 20 valittiin tammikuussa pidetylle bootcampille, jonka aikana ulkopuoliset mentorit sparrasivat tiimejä haasteen täsmentämiseksi. Puolet tiimeistä valittiin jatkoon.

– Ohjelmassa on mukana tutkijoita, joilla on kova intohimo ratkaista jokin merkittävä ongelma. Tavoitteena on ollut löytää todellinen, vaikka pienikin ratkaisu haasteeseen tai osaan siitä. Halusimme päästä mahdollisimman lähelle maalia niin, että jotakin konkreettista muuttuisi maailmassa, sanoo disruptiivisten teknologioiden erityisasiantuntija Lauri Reuter VTT:ltä.

Ohjelma jatkuu vuonna 2019 uusien haasteiden parissa. Lisäksi kolme vuoden 2018 projekteista saa merkittävän jatkorahoituksen. 

– Alle vuodessa saavutimme iBex-ohjelmassa erittäin hyviä tuloksia. Projektien pohjalta syntyi myös ratkaisuja, joita pystytään todennäköisesti kaupallistamaan hyvinkin pian.

Lue lisää iBEX-ohjelmassa toteutetuista projekteista:

Jaa